Kun tähtää moneen suuntaan, tulee väkisinkin myös huteja. Tämä on toki aina makukysymys, kysymys kirjallisesta mielikuvasta ja kysymys kirjallisesta mausta, mutta ei ketään saa kuitenkaan nostaa itseisarvoisesti pylväännokkaan palvottavaksi.
Markkinatalous kulkee omia oikukkaita polkujaan, mutta kirjallisuuden historia sijoittaa kunkin lopullisesti sitten omalle paikalleen. Mikään erehtymätön inkvisitio ei kirjallisuuden historiakaan toki ole.
Nyt McEwan on kuitenkin tehnyt turhan työn. Vieraan turva, 1983/2010 (The Comfort of Strangers, 1981) jää epätyydyttävällä tavalla jaarittelevaksi välityöksi. Joku on siinä varmasti näkevinään viiltävää ulkopuolisuuden todistusta, ihmismielen pohjamutien syvää analysointia ja dekadentista elämää, jossa millään muulla kuin omalla nautinnolla ei ole edes marginaalista arvoa.
Itse näen siinä sata sivua merkityksetöntä haahuilua Venetsian kanavien partaalla, ja sitten kovin epäkiinnostavan kliimaksin. Jollei kirja olisi McEwanin, olisin heittänyt sen kesken. Tämän huonompaa mainoslausetta voi tuskin kuvitella.
Päähenkilöt Mary ja Colin eivät muutu missään vaiheessa lihaksi ja vereksi (eivät edes vertavaluvina raatoina...). Heidän keskinäinen suhteensa ei kutittele arvoituksellisuudessaan uteliaisuutta, eikä tarina nouse monipolviseksi kudelmaksi täynnä verbaalista ilotulitusta ja täysosumia.
Kirjaa markkinoidaan psykologisena trillerinä, mutta oikein kumpikaan sana ei itse kirjassa anna vastinetta rahoille, ei edes alelaarista kopattuna.
Silti, kirja ei horjuta mestarin statusta minun hyllyissäni tippaakaan. Näinhän se menee.
**********
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti