Roger Moore: Nimeni on Moore, Roger Moore

Roger Moore on mielikuvamaineeltaan hieman aliarvostettu näyttelijä, ja silti hän on parhaimmillaan jumalaisen taitava työssään. Esimerkiksi äänenkäytöltään hän on aivan ylivoimainen. Sellaista soinnikasta englantia nyansseineen kuulee nykyään vain harvoin.

Syyt Mooren arvostuksen puutteeseen ovat ilmeiset: hänen kaikitenkin tunnetuin roolinsa James Bondina sekä se, että hän on, no, aikamoinen komistus. Sellaista näyttelijää ja miestä ei voi ottaa aivan tosissaan?

Moore on toisaalta itse luonut oman näyttelijänkuvansa, joten jos vankilaa on, on hän itsekin siihen syyllinen.

Itse kuitenkin kipaisin kiireissäni kansakoulun viimeiseltä tunnilta ehtiäkseni katsomaan Roger Mooren tähdittämää Ivanhoeta, joka oli ritarisarja parhaasta päästä. Olikin melkoinen pettymys, kun Moore itse sivuutti koko sarjan muutamalla ironisella ja vähättelevällä huomiolla muistelmateoksessaan.

Kahdella asialla ihmiset pystyvät ikävystyttämään minut: kertomalla innoissaan juuri näkemästään unesta (mielenkiintoa ei todellakaan lisää lainkaan se, että "sinäkin esiinnyit siinä"!) ja täyttämällä muistelmakirjan ensimmäiset luvut oman lapsuutensa kuvauksella (puhumattakaan jaarittelemalla sivutolkulla vanhempeinsa ja heidän vanhempiensa mielenkiinottomasta elämästä...).

Roger Moore tuo tähän sääntöön viehättävän poikkeaman muistelmateoksessaan Nimeni on Moore, Roger Moore, 2009 (My Word is my Bond, 2008). Hän kertoo muutamiakin sattumuksia omasta lapsuudestaan, mutta ilman ihmeempää psykologisointia tai isomman kertomuksen janoa. Hän vain jutustelee anekdootteja esimerkiksi ympärileikkauksestaan ja sen tuomista mahdollisuuksista ynnä muuta viihdyttävän kepeästi. Voisiko sanoa mooremaisella otteella?

Koko kirja on kirjoitettu samaisella keveydellä ja lopulta ehkä se syö mielenkiinnon ja uskottavuuden? (Tai uskottavuuden söi pikkujuttu: väite että Clint Eastwoodin ensimmäinen spagettiwestern olisi ollut Hyvät, pahat ja rumat. Pikku lipsahdus kenties, mutta laittaa se miettimään, että ovatko kirjan kaikki muutkin väitteet ja faktat samalla tavalla lonkalta heitettyjä ja tarkistamattomia?)

Vähitellen Mooresta kasvaa kirjan sivuilla vanha, omanarvontuntoinen äijä, joka yrittää väkisin joka käänteessä vääntää huumoria ja tekee ilkeitä kepposia kollegoilleen. Hieman itsekeskeinen paskiainen siis.

Se on sääli, sillä pidän kovasti Roger Mooren töistä: tv-tuotannoista ('Ivanhoe', 'Pyhimys' ja 'Veijareita ja pyhimyksiä') ja eräistä piste-elokuvista (kuten 'Kaappaus Pohjanmerellä'). Tämä kirja on oikeastaan juuri sitä, mitä odotti ja silti (vai sen takia?) se on jonkinlainen pettymys.

On eräänlainen dilemma aina, kumpi on tärkeämpi: taiteilija vai hänen tuotantonsa? Tässä tapauksessa jälleen kerran tuotanto.

**********

Roger Moore: Bond on Bond - 50 vuotta Bond-elokuvia

1990-luvulla Like kustansi kiinnostavaa elokuvakirjasarjaa, jonka nimi-idea oli yksinkertainen (mutta kaksimerkityksinen). Sarjassa ilmestyi mm. Scorsese on Scorsese, Harlin on Harlin ja Burton on Burton. Lähtökohtana oli, että ohjaaja kertoo itse urastaan.

Ian Fleming kirjoitti tunnetut James Bond -kirjansa 1950- ja 60-luvuilla. Kirjojen James Bondilla ei ole kovin paljon yhtymäkohtia niistä tehtyjen elokuvien kanssa, mutta näinhän se on aina filmatisointien kanssa. Ne ovat valintoja, näkökulmia ja tulkintoja.

Elokuvien Bond-saaga on ehättänyt puolen vuosikymmenen ikäiseksi, ja sen tiimoilta on tietenkin väsätty erilaista oheistilpehööriä uuden Bond-elokuvan lisukkeeksi. On aika mahdotonta irrottaa tämä Roger Mooren Bond on Bond - 50 vuotta Bond-elokuvia, 2012 (Bond on Bond - The Ultimate Book on 50 Years of Bond Movies, 2012) kirja isosta kokonaiskuvasta, ja pohtia sen arvoa itsenäisenä taideteoksena.

Bond-saaga on saanut kulttuuri-ikonisen aseman populaarikulttuurissa täysin riippumatta siitä, miten siihen itse suhtautuu. Se nyt vain sattuu olemaan osa uusyleissivistystä. Roger Moore on tunnetusti itse järjestyksessä kolmas James Bondin roolin täyttäjä, joten hän on sisällä asiassa takuuvarmasti. Silti kirjan sisäkanteen on toiseksi tekijäksi merkitty Gareth Owen. En tiedä miesten työnjakoa yms. asioita. Kirja on joka tapauksessa kirjoitettu minä-muodossa, joten lukija olettaa lähteen olleen Roger Moore, kuka hyvänsä tekstin sitten onkaan väsännyt ja editoinut.

Ei pitäisi olla iso yllätys, että kirjan pääpaino lepääkin juuri Mooren Bond-elokuvissa, vaikka kansi synnyttää mielikuvan kokonaiskattavasta katsantokannasta. Silti se hieman vaivaa, koska samantien olisi mukava saada koko paketti yksien kansien välissä.

Mooren ote on kepeä, anekdoottimainen, ironinen ja kuivasti brittiläinen. Osa huumorista naurattaa ääneen, osa hymähdyttää ja osan parasta ennen -päiväys vanheni jo 70-luvulla. Kuitenkin se kuulosta siltä Roger Moorelta, johon olemme oppineet Ivanhoe, Pyhimys, Veijareita ja Pyhimyksiä -sarjojen päätähden habitusta vuosikymmenten mittaan seuranneina.

"Kairosta matka jatkui Luxoriin ja varsin todennäköisesti maailman surkeimpaan hotelliin. Meille tarjottiin sama menu joka ikinen ilta kahden viikon oleskelumme aikana. Se oli tuohon aikaan Luxorin ainoa isompi hotelli, ja vieraat ilmeisesti yöpyivät aina vain yhden yön käydessään tutustumassa Karnakin temppeliin. Minun ilta-ateriani koostui jostakin, joka näytti ja maistui kamelin kivekseltä sämpylässä - oli vaikea hahmottaa kumpi oli kumpi."

Roger Moore: Bond on Bond - 50 vuotta Bond-elokuvia

Moore antaa ison kunnian Sean Connerylle, mutta olisi toki ollut kiintoisaa kuulla noin ison tähden tarkempia kommentteja ja kohtaamisia myös muiden Bondien kanssa. Ketään heistä hän ei toki mollaa. Oikeastaan ainoa Bond-hahmo, joka saa kirjan sivuilla kyytiä on Grace Jones. Eikä ihan aiheetta?

Vähitellen kirjan kepeys rupeaa hiukan rasittamaan. Faktat jäävät oikeastaan muutamaan tietoruutuun ja viimeisen luvun tekijä- ja tulotietoihin.

Kuvitus kirjassa on mainio, mikä palvelee harrastajaa juuri oikealla tavalla.

**********