Syyt Mooren arvostuksen puutteeseen ovat ilmeiset: hänen kaikitenkin tunnetuin roolinsa James Bondina sekä se, että hän on, no, aikamoinen komistus. Sellaista näyttelijää ja miestä ei voi ottaa aivan tosissaan?
Moore on toisaalta itse luonut oman näyttelijänkuvansa, joten jos vankilaa on, on hän itsekin siihen syyllinen.
Itse kuitenkin kipaisin kiireissäni kansakoulun viimeiseltä tunnilta ehtiäkseni katsomaan Roger Mooren tähdittämää Ivanhoeta, joka oli ritarisarja parhaasta päästä. Olikin melkoinen pettymys, kun Moore itse sivuutti koko sarjan muutamalla ironisella ja vähättelevällä huomiolla muistelmateoksessaan.
Kahdella asialla ihmiset pystyvät ikävystyttämään minut: kertomalla innoissaan juuri näkemästään unesta (mielenkiintoa ei todellakaan lisää lainkaan se, että "sinäkin esiinnyit siinä"!) ja täyttämällä muistelmakirjan ensimmäiset luvut oman lapsuutensa kuvauksella (puhumattakaan jaarittelemalla sivutolkulla vanhempeinsa ja heidän vanhempiensa mielenkiinottomasta elämästä...).
Roger Moore tuo tähän sääntöön viehättävän poikkeaman muistelmateoksessaan Nimeni on Moore, Roger Moore, 2009 (My Word is my Bond, 2008). Hän kertoo muutamiakin sattumuksia omasta lapsuudestaan, mutta ilman ihmeempää psykologisointia tai isomman kertomuksen janoa. Hän vain jutustelee anekdootteja esimerkiksi ympärileikkauksestaan ja sen tuomista mahdollisuuksista ynnä muuta viihdyttävän kepeästi. Voisiko sanoa mooremaisella otteella?
Koko kirja on kirjoitettu samaisella keveydellä ja lopulta ehkä se syö mielenkiinnon ja uskottavuuden? (Tai uskottavuuden söi pikkujuttu: väite että Clint Eastwoodin ensimmäinen spagettiwestern olisi ollut Hyvät, pahat ja rumat. Pikku lipsahdus kenties, mutta laittaa se miettimään, että ovatko kirjan kaikki muutkin väitteet ja faktat samalla tavalla lonkalta heitettyjä ja tarkistamattomia?)
Vähitellen Mooresta kasvaa kirjan sivuilla vanha, omanarvontuntoinen äijä, joka yrittää väkisin joka käänteessä vääntää huumoria ja tekee ilkeitä kepposia kollegoilleen. Hieman itsekeskeinen paskiainen siis.
Se on sääli, sillä pidän kovasti Roger Mooren töistä: tv-tuotannoista ('Ivanhoe', 'Pyhimys' ja 'Veijareita ja pyhimyksiä') ja eräistä piste-elokuvista (kuten 'Kaappaus Pohjanmerellä'). Tämä kirja on oikeastaan juuri sitä, mitä odotti ja silti (vai sen takia?) se on jonkinlainen pettymys.
On eräänlainen dilemma aina, kumpi on tärkeämpi: taiteilija vai hänen tuotantonsa? Tässä tapauksessa jälleen kerran tuotanto.
**********
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti