Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu pihalla

Mauri Kunnas alkaa olla lastenkirjailijana vanhempi valtiomies. Hänen ja hänen tuotteidensa yllä leijuu nyttemmin lievä topeliaaninen henki, sen verran kanonisoitunut Kunnas jo on huolimatta anarkistisemmasta menneisyydestään sarjakuvien ja pilakuvien maailmassa. Jos Mauri Kunnaksen takaraivossa oli asetelma olla Suomen Taata-Scarry ja himppusen enemmänkin, niin se toive on toteutunut täydesti. No, sedät jaksaa heilua rokissa, miksei sitten kirjallisuudessakin. Ei tarvitse pusertaa uutta, kun vanha on laadukkaaksi todettu.

Mauri Kunnas möi perimänsä lapsuudenkodin Vammalassa sukupolvea nuoremmalle lastenkirjailijakaksikolle, Aino Havukaiselle ja Sami Toivoselle kuutisen vuotta sitten. Tämä voimakaksikko on pitänyt siellä siitä pitäen majaansa, ja tässä onkin oivallinen ja omituinen linkkisilta ykkösluokan lastenkirjailijoiden välillä. Symbolinen viestikapula.

Jos Kunnas edustaa tyyliltään jo vakiintunutta konservatismia, on dynamic duo toista maata. Nopolan sisarusten Risto Räppääjät eivät ole kovin korkeatasoista kirjallisuutta edes lastenkirjallisuuden (sic!) saralla, mutta niiden kirjojen helmet olivatkin ennen hieman muualla: Havukainen&Toivonen -kompuksen kuvissa ja niiden oivaltavassa huumorissa. Kova haaste Räppääjille jatkossa, kun kaksikko hyppäsi pois tästä tiimistä.

Sekä Havukaisella että Toivosella on ollut omatkin työnsä, mutta yhdessä he ovat nykyään lyömättömiä. Himaset-sarjisperhe kuvaa mainiolla tavalla lapsiperheen tunnistettavaa arkea ja juhlaa ja Veera- sekä Tatu ja Patu -kirjat ovat komea silta tietokirjojen ja hoksaushuumorin maailmaan. Kenelle tahansa.

Tatu ja Patu -saaga sai vuonna 2012 jatkoa kirjalla Tatu ja Patu pihalla. Havukainen&Toivonen ovat ennenkin ottaneet pihteihinsä jokseenkin kapean spesiaaliaiheen ja laventaneet sen yllättäviin sfääreihin. Sfääreihin joita aikuinenkin toden totta jaksaa tutkia yhä uudelleen ja uudelleen, niin kliseistä kuin onkin sanoa näin.

Tatu ja Patu pihalla -kirja on formatoitu edeltäjiään pienempikokoiseksi jos kohta paksummaksi teokseksi. Onko kyse kokeilusta, lopullisesta muutoksesta vai juuri tämän aiheen vaatimasta muodosta? Vaikea sanoa.

Vaikka sivumäärä nousee reilusti päälle sadan tällä kertaa, tuntuu kirja oudon tyhjänpäiväiseltä. Sen huumori ja piilohuumori ovat entisellään, mutta onko aihe sittenkin liian heppoinen? Mitään erityistä omaa tulokulmaa ei ole tällä kertaa näköpiirissä, vaan nyt mennään melko lähellä vakioratkaisuja. Ollaan ihan pihalla, vain.

Lukijalle jää hieman tilaustyön tympeä maku. Kirja on piirretty huolella ja taitavasti, mutta asiasisältö jättää nälän. Tämäkö olikin vain uusavuttomien lasten leikkiopas? "Äiti, mitä mä tekisin?" "Ota Tatu ja Patu pihalla mukaan ja mene ulos."

Tatu ja Patu -sarja kestää kyllä tämänkin notkahduksen, mutta toivottavasti rima kohoaa pian takaisin entiselle tasolleen, että saadaan mielikuvitusleivän päälle muutakin kuin siivu tasalaatuista lauantaimakkaraa: tuttua, turvallista ja taatusti yllätyksetöntä.

**********