Lars Kepler: Tulitodistaja

Olen vihdoin edistynyt Joona Linna -sarjassa sen kolmanteen osaan. Tässä kirjassa sisäisen tutkinnan takia puoliksi hyllytetty Joona ryhtyy selvittämään teinitytön ja tämän hoitajan raakaa surmaa. Itse asiassa Joonalla ei ole valtuuksia varsinaisesti tutkia juttua, vaan hänet määrätään vain toimimaan keskusrikospoliisin tarkkailijana, mutta eihän toimenmies malta pitää näppejään erossa kenttätyöstä. Varsinkaan kun juttu ei tunnu muuten epäkelpojen tutkijoiden ja syyttäjien toimin edistyvän oikeaan suuntaan.

Kyse on siis Lars Keplerin poliisiromaanista Tulitodistaja, 2012/13 (Eldvittnet, 2011). Kysessä on taas kuusisataa sivua tiukkaa säntäilyä paikasta toiseen ilman hengähdystaukoja. On kyllä sanottava, että tällä kertaa työkalu on kunnossa. Tulitodistaja on oikeinkin nappaava kirja, jota lukee väsymättä mielikseen.

Aika pian lukija arvaa mahdollisen syyllisen, mutta ei hänen motiivejaan - tietenkään, koska ne ovat aina kaikkivaltiaan kirjoittajan käsissä. Ennen tätä loppuselvittelyä tutustutaan useampaankin kiintoisaan, jos kohta yksiulotteiseen henkilöön.

Tulitodistaja on oma itsenäinen tarinansa, mutta mukavasti Keplerit kuitenkin linkittävät sen koko Joona Linna -universumiin kelaamalla tarinaa ja heittämällä viittauksia sekä aiempiin että mahdollisesti tuleviin tapahtumiin. Lukijan mielenkiinto ja valppaus pidetään hereillä.

Joona Linna on ominaisuuksiltaan jonkinlainen yli-ihminen, hänen havainnointikykynsä ja prosessointiaparaattinsa ovat ylivertaisia rivipoliiseihin (puhumattakaan taviskansalaisiin) verrattuna, mutta se ei lukijaa oikeastaan haitaa. Tällainen puhtoinen ja moraalinen sankari on omalla laillaan raikas tuulahdus monenlaisten resupekkapoliisien virrassa.

Ja onhan Joonakin rikki. Hän on menettänyt perheensä, vaimon ja pikkutyttären, jo kauan sitten ja tätä tarinantynkää avataan kirjan lopussa hieman lisää. Myös Joonan kiiltävä kilpi saa tässä yhteydessä pienen pintanaarmun.

Keplerien innostusta roiskuvan veren kuvailuun en itse jaa, mutta tässä nimenomaisessa kirjassa sitä on annosteltu ehkä gallona tai pari vähemmän kuin aiemmin. Sen sijaan Alexander ja Alexandra ovat tainneet tiirailla käsikirjoitustaan tarkkaan elokuvaohjaajan luupin läpi. Siinä määrin elokuvallisiksi ja asetelmallisiksi ovat monet kohtaukset ja tyypit kirjoitettu. Kirjan päätöstä voisi erehdyksessä luulla jopa plagiaatiksi.

Kaiken kaikkiaan Tulitodistaja on lajissaan kelpo paketti, tuhti pönkkä tiukkaa ja nopeakäänteistä menoa cliffhangeristä toiseen. Vastapainoksi jää pohtimaan, olisiko enää nykymaailmassa mahdollinen sellainen trilleri, jossa tuhlattaisiin sivuja eeppiseen maalailuun ja rauhalliseen pohdiskeluun ilman kutosvaihteella ajelua.

Kansi on sarjan kirjoista tähänastisista paras, mutta tämä onkin alkuperäisestä ruotsalaiskannesta tehty toisinto, jossa teksti tosin on sijoitettu häiritsevämmin kirjan ideaa piilottaen.

**********