Pertti Jarla on osannut tuotteistaa omalakisen Fingerpori-maailmansa hyvin. Pakollisten lasien, mukien, kalentereiden, boksereiden ja figuurien lisäksi stripit elävät ikuista ylösnoussutta elämäänsä kokoelmasta toiseen. Pertti Jarla on ekologinen kierrätysmies jos kuka.
En tiedä, montako ikiliikkuja-vitsiä hänellä on plakkarissaan, mutta kyllä sen äärellä liikutaan taas nyt, kun kierros alkaa jälleen uusintana kuin Yleisradion ykköskanavan kesäohjelmat 1970-luvulla. Maailman täydellisin ensimmäisen kauden fingerporilllinen on nähnyt päivänvalonsa (taas), kun Jarla kippaa laarinsa ylösalaisin ja tuuppaa maailmalle Fingerporin koko kuva 1 -valoksensa.
Ja tämähän piti saada!
Kirja alkaa taustoittavalla artikkelilla ja stripit varhaisimmista, raakilemaisista vedoista Pahkasian ja Karl-Barks-Stadin kautta Fingerporiksi. Nykyinen Fingerpori se ei ole, mutta tunnistettavat idut ovat kyllä näkyvissä.
Jarlan viiva on, mikäli mahdollista, vieläkin karkeampi kuin nykyään, ja hänen juttunsa ovat useimmiten melko kuivia. On kuitenkin äärimmäisen kiinnostavaa seurata, mistä tämä hype oikein alkoi, ja miten Jarla ratkaisi asioita alkuaikoina.
Sanaleikkien lisäksi mukana on paljon muuhunkin huumoriin pohjaavia ideoita. Tutut hahmot (ilman tutuja kuitenkin) ovat vielä groteskeja karikatyyreja nykyisistä itseistään sekä sielunelämältään että habitukseltaan. Fingerporin maailma on kuitenkin paitsi muodostumassa niin myös - maailma. Pertti Jarla tekee tässä vaiheessa isoa kertomusta, hän rakentaa kaupunkiaan kortteli korttelilta, kun taas nykyään haetaan pikemminkin nopeaa hekuman huippua laveamman maalailun sijaan.
Kiinnostavimpia ovatkin tässä kirjassa olevat Jarlan pikakommentit muutamien strippien alla, ja nimenomaan juuri niitä olisi halunnut lukea paljon enemmänkin. Miten tekijä on asian ajatellut, miten hän on päätynyt ratkaisuihinsa ja joskus jopa: mikäs tässä taas onkaan vitsinä. Nämä muutamatkin avaukset osoittavat sekä Jarlan terävyyttä että hänen inhimillisyyttään. Kansalainen Jarla tässä näitä tuhertaa, ei mikään kone.
Onko tämän kokoelman aika jo? Charles M. Schulzin piti ensin piirtää kymmeniä vuosia ja lopulta kuolla, ennen kuin hän sai ansaitsemansa kokoelmasarjan Täydelliset Tenavat/The Complete Peanuts, ja Schulz oli sentään tekijämies. Hauska yhtäläisyys Jarlaan löytyy muuten siitä, että kylläpä olivat karkeatekoisia Schulzinkin ensimmäiset sarjikset verrattuna huippuvuosien dynaamisen viivan mestariteoksiin.
Niin että oliko? Oli kyllä, sen osoittaa myyntitilasto.
**********
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti