Reijo Mäki turisi muutama vuosi sitten kesämökkitouhujensa keskellä tulevista kirjaprojekteistaan ja väläytti siinä ideaa tulossa olevasta länkkäritrilogiasta. No, nyt trilogia on sitten tullut ja mennyt, ja yhä ihmettelen tätä ideaa. Mikä oikeastaan nitoo juuri nämä varekset yhdeksi trilogiaksi. Siis, mikä muu kuin kirjojen nimet (Sheriffi, Intiaani ja Cowboy)? Ja mikä syy on kutsua tätä nimenomaan lännentrilogiaksi? Siis, mikä muu kuin kirjojen nimet?
Tai. Tämän viimeisen osan kansiliepeessä nimitys on jo loivennettu 'Suomen Länsi -trilogiaksi', mutta edelleen jää ihmettelemään pohjalausetta: miten juuri nämä kirjat eroavat edellisistä?
Ja vastaus pamahtaa tässä. Eivät mitenkään. Reijo Mäki onnistuu taas höynäyttämään minut ostamaan Prisman alennusmyynnistä kirjansa, tällä kertaa nimeltään Cowboy (2014). Hän saa minut odottamaan sopivaa lomapäivää miellyttävän etukäteishyrinän vallassa.
Ja. Reijo Mäki -kirja osoittautuu taas kerran itse itselleni aiheuttaman hypen pannukakkuversioksi. (Mikä ei sitten enää olekaan sinänsä Reijo Mäen syytä.)
Mikään kirja, jonka kannessa on kuvattuna Turun Tuomiokirkko ja jokimaisema, ei voi olla läpensä huono ja tarpeeton, mutta kyllä sillä hilkulla taas ollaan, ja joudun todella pinnistelemään miettiessäni syytä paradoksiin nimeltä Reijo Mäen kirjat ja minun odotukseni. Näin heppoisan kirjan ollessa kyseessä, ei analyysin tekeminen pitäisi olla kovin vaivalloista, mutta ehkäpä sen esteenä on toisaalta täysin pidäkkeetön ihailuni Reijo Mäkeä kohtaan.
Cowboy-kirjassa Reijo Mäen debet ja kredit on lopulta aika helppo laittaa omiin sarakkeisiinsa. Mäen ansiopuolelle voidaan laittaa juonenrakentelu. Se on, tottakai, muutamaa numeroa liian suuri Turun kokoiseen kaupunkiin (tai ylipäätään mihinkään suomalaiseen kaupunkiin), mutta fiktiivistä dekkariahan tässä ollaan lukemassa. Toki juonessa on omat kuprunsa, ja kirjan päätös on hieman voimaton ja epäsankarillinenkin, mutta se on punottu kokonaisuutena ottaen mukavaan kuosiin.
Mäen epämukavuusalue löytyy sitten dialogeista, joiden luulisi olevan hänen vahvaa osaamisaluettaan. Mäen läppä ei vain toimi. On outoa lukea eri hahmojen käyttävän samanlaisia ilmaisuja keskenään, vaikka heillä ei olekaan tekemistä toistensa kanssa. Vaikka se olisi osa Vares-universumia, on se silti epäuskottavaa ja silmiinpistävää.
Lisäksi monet läpät ovat todella heikkoja ja puisevia. Osa niistä on tietenkin tarkoitettukin sellaisiksi, mutta kun taso ei kohoa hyviksi heitoiksi tarkoitettujenkaan huulien kohdalla, niin teksti alkaa takuta ja lukeminen tökkiä. Se on viihdekirjalle melkoinen miinus. Uskottavuus ja luettavuus on erityisesti koetuksella, kun Suomen paras stand up -koomikko laskettelee koululaisten vitsikirjan tasoista potpuria.
Periaatteessa Reijo Mäki osaa luoda kirjoihinsa hyviä tyyppejä. Jussi Vares on itsestään selvästi jalostunut vuosien varrella varsin toimivaksi ja loogisesti käyttäytyväksi hahmoksi. Muut tyypit ovat hänen rinnallaan auttamatta statisteja, mutta Mäki on hyvä kynäilemään näitä enempi vähempi kertakäyttötyyppejä. He ovat ohuesti karikatyyrimäisiä sarjakuvahahmoja, mutta silti tehtävässän toimivia. Tässä Cowboy-kirjassakin heitä on useampia.
Aivan samaa ei voi sanoa vakiosidekick'eistä. Erityisen paljon ongelmia on alkanut kasautua novellikirjailija Luusalmen auran ylle. Hän saa holtittoman paljon tilaa myös tässä kirjassa, vaikkei tuo enää mitään uutta. Ei tarinaan, ei omaan kuvaansa eikä puujalkaisen sovinistin painoarvoonsa. Luusalmi on pikemminkin painolastia ja olisikin kiinnostava ja tervetullut juonenkäänne, jos Mäki päättäisi päättää hänen päivänsä.
Pastori Alanen on aina ollut kiinnostavalla tavalla oman tiensä kulkija, mutta hänen osuuttaan Mäki on feidannut kirja kirjalta. Ehkei Alasellakaan ole kovin paljon uutta tuotavaa tähän saagaan, mutta hän on joka tapauksessa sekä miellyttävä että selväjärkinen hahmo, jollaista nämä kirjat kyllä kaipaavat kaikkien eksentrikkojen keskelle.
Toimittaja Ruuhio on tarinan kannalta täysin yhdentekevä hahmo, mutta Vares-elokuvien myötä hänen kasvojensa myyntivoima on yksi realiteetti. Pelkona ovatkin juuri nämä elokuvat. Toivottavasti Reijo Mäki ei anna niiden vaikuttaa yhteenkään ratkaisuun, jonka hän tekee kirjoissaan. Mennään kirjat edellä, ja jos niitä sitten seuraa häntä, niin seuratkoon!
Mitäpä Cowboy-kirjan juonesta kannattaa tässä kertoa? Ei yhtään mitään. Se on hyvässä ja pahassa ehtää reijomäkeä. Reijo Mäen dilemma on kenties siinä, että hän on saanut lukijoiden arvostuksen ja suosion, mutta haluaako hän myös virallisen arvostuksen? Mäellä ja Tervolla on tässä pyrkimyksessä mahdollinen yhtymäkohta?
Ainakin jo jonkin aikaa on Timo Numminen huolehtinut Vares-kirjojen kansien suunnittelusta, ja hän on saanut sarjaan oman tunnistettavan tatsin. Tämän kirjan kansi kuuluu ehdottomasti onnistuneiden kansien ryhmään, joskin kirjan sisällön kannalta se on tietysti hölynpölyä. Tarinassa sohlataan enimmäkseen starttareista poratuilla mutkilla ja liikutaan hyisen lumisessa Turussa!
**********
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti