Käsiini osui Suomalaisen kirjakaupan alepöydiltä tuore kokoelma: Maurice Leblancin kirjoittama Arsène Lupin - Mestarivarkaan kootut kertomukset, 2012 (suomennoskokoelma on kirjan tietojen perusteella koottu Les Aventures Extraordinaires d'Arsène Lupin, osista 1 ja 3, joka tässä muodossa on ilmestynyt vuonna 2004).
Tähän kokoelmaan valikoituneet tekstit ovat ilmestyneet alunperin vuosien 1905 ja 1930 välissä. Kahdeksantoista kahdestakymmenestä tarinasta on julkaistu vuoteen 1913 mennessä, joten niillä on nyt ikää jo yli sata vuotta. Nämä tarinat ilmestyivät alunperin ranskalaisessa Je sais tout (= 'Minä tiedän kaiken') -lehdessä.
Voidaan huoletta todeta heti kättelyssä, että nämä kertomukset ovat uhmanneet aikaa. Ne eivät ole tippaakaan vanhentuneita tyyliltään, psykologialtaan tahi huumoriltaan. Touché monsieur Leblanc!
Itse asiassa, vasta loppupään novelleissa Lupin menettää tenhovoimaansa. Ehkä kirjailija on jo väsähtänyt ja tuhlannut parhaimmat ideansa viriiliin Arsène Lupiniin?
Ajatus tehdä rosvosta rakastettava sankari on ollut aika huima omana aikanaan. Kysehän ei ole mistään robinhood -tyypistä, joka olisi jalo hyväntekijä, vaan omaan taskuunsa toisten omaisuutta kahmivasta varkaasta. Olkoonkin sitten herrasmies tai ei.
Ei voi välttyä ajatukselta, että alkusysäyksen hahmoonsa Leblanc on saanut Kanaalin toiselta puolelta kollega Arthur Conan Doylen kuuluisasta luomuksesta, Sherlock Holmesista. Liekö päässä pyörinyt hyvän hahmon ryöstö(!)viljely? Tällaisia peesauksiakin kirjallisuudesta löytyy. Oli ajatuksentynkä oikea tai väärä, niin eräässä tarinassa Leblanc marssittaa Lupinia vastaan itsensä Sherlock Holmesin. (Conan Doyle otti ideasta nokkiinsa, ja niinpä salapoliisin nimi kiepsautettiin muotoon Herlock Sholmès. Heh heh!) Lupin luonnollisesti pitää Holmesia tarinassa pilkkanaan.
Lupin tarinat ovat varsin mielikuvituksellisia, osin jännittäviäkin sekä ilman muuta humoristisia. Aistikas huumorilla läträily kun ei kuulu dekkarikirjailijoiden vahvuuksiin useinkaan. Ei näitä oikein uskoisi satavuotiaiksi, siksi ketteriä ne kuitenkin ovat liikkeissään.
Vähän jää kuitenkin mielikuva, että nämä ovat syntyneet yksittäisiksi tarinoiksi, koska tällaisessa isossa kokoelmassa jutut sisältävät sekä tyylillisiä, kerronnallisia että tarinallisia epäjohdonmukaisuuksia. Toisinaan äänessä on minä-kertoja, toisinaan ulkopuolinen tarkkailija. Maurice Leblanc on myös kokeillut välillä käyttää Holmes-tarinoiden Watsonin kaltaista uskottua kronikoitsijaa, mutta tämäkin jää satunnaiseksi keinoksi.
Arsnène Lupinissa olisi kaikki klassikon ainekset, mutta hän on jostakin syystä jäänyt kuitenkin, jos ei marginaaliin, niin sivuraiteille kuitenkin. Tämä kirja on hyvä yritys nostaa Lupin takaisin näyttämölle, ainakin Suomessa. Tuore suomennos tukee pyrkimystä.
Kirjan kansi on hieman ristiriitainen. Se on periaatteessa tyylikkäästi suunniteltu, ja siinä on käytetty Arsène Lupinin ikonisia tunnuksia, mutta silti asemointi jollakin tapaa ontuu. Tottakai silinteripäinen herrasmies tulee kuitenkin hyvin esille, ja käy sellaisenaan vitsistä.
**********
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti