Maeve Binchy: Kastanjakadun väki

Välillä umpimähkään kalastaminen kannattaa. välillä vetää vesiperän, mutta omat valintani ratkaisee ilman muuta ensiksi kirjan kansi, sitten kansiliepeet ja takakansi ja aivan lopuksi kirjan avaaminen umpimähkään. Näillä keinoin ongin alelaarista jokin aika sitten itselleni tuntemattoman Maeve Binchyn Kastanjakadun väki, 2015 -kirjan (Chesnut Street, 2014). (Myöhemmin kotona kävi ilmi, että Maeve Binchy ei ole niinkään tuntematon, ja hänellä on maine tietyntyyppisen kirjallisuuden edustajana...)

Kastanjakadun väki osoittautuikin olevan kokoelma tarinoita, joita kirjailija oli kirjoittanut useiden vuosien aikana, ja niiden ainoa yhteinen nimittäjä oli tuo kyseinen katu. Jota ei sinänsä ole olemassakaan.

Kirjailija on ilmeisesti luonut tyylinsä jo varhain, koska ilman muutamia ajallisia viitteitä ei näitä pystynyt ajoittamaan ja erottamaan. Kaikissa tarinoissa uskottiin ihmisessä olevaan hyvään sortumatta imelyyteen, vaan lukija halusi lopulta itsekin uskoa, että asiat lopulta järjestyvät. Ketojan maailma on suloinen ja viehättävä ja sinne haluaa uppoutua.

Samankaltaisesti ideaalisesta maailmankuvasta huolimatta ovat kaikki tarinat yksilöllisiä. Ne eivät toista itseään. Lisäksi niihin on upetettu kymmenittäin hyviä ja oivaltavia huomoita ihmisluonnosta ja maailmanjärjestyksestä.

Niin, se kansi. Erinomainen ja kirjaan sopiva.

**********