Reijo Mäki: Tatuoitu taivas

Reijo Mäki on hieman pulmallinen kirjailija. Pohjimmiltaan hän on kioskikirjailija, jonka kirjat vain painetaan kovakantisina. Koska Mäki kuitenkin keikkuu jatkuvasti myyntilistojen kärjen tuntumassa, olen tässä asiassa väärässä.

Tutustuin Reijo Mäkeen varsin myöhäisessä vaiheessa. TV2:ssa tuli aikoinaan Juupas eepos -niminen visailu, jossa Kari Rydmanin johdolla kaksi joukkuetta kapteeneinaan Jarkko Laine ja Mervi Kantokorpi kisailivat kirjallisuuden tuntemuksesta. Yhdessä jaksossa oli esittelyssä minulle aiemmin tuntematon Reijo Mäki. Esittelyssä kävi ilmi, että Mäki kirjoittaa vahvasti Turku-väritteisiä dekkareita. Koska esittely oli varsin mukaansatempaava, ja ennen kaikkea koska kirjojen näyttämönä oli entinen kotikaupunkini, kiinnostuin Mäen kirjoista. Ensimmäinen oli Pahan suudelma ja siitä lähtien olen ostanut ne kaikki kovakantisina. Alennuslaareista toki.

Turku onkin Vares-kirjojen näyttämönä yleensä, mutta kyllä kannessa pitäisi silti olla varoitus: kirja sisältää tuotesijoittelua. Varsin räikeää on tiettyjen nimikkeiden käyttö.

Vaikka Reijo Mäellä on lukijoiden vankkumaton kannatus takanaan, ei voi välttyä ajatukselta, että kirjalija saattaa toisinaan haluta myös kriittisempää arvostusta. Ehkä näin ei ole Reijo Mäen kohdalla, mutta ajatus käy kyllä mielessä, kun lukee hänen lieviä kirjallisia kokeilujaan.

Vares-saaga täydentyi vuonna 2006 tulevaisuuden kuvauksella Hard Luck Cafe, jossa Jussi Vares on päätynyt ilotalon lipunmyyjäksi. Tässä romaanissa on paljon hyviä hetkiä itse tarinassa. Se ei tukeudu pelkästään ennalta-arvattaviin kökkösanaleikkeihin kuten bulkki-Vares usein, vaan tarina oli hyvin ja perustellusti rakennettu ja se eli omilla ehdoillaan sekä pysyi kiinnostavana loppuun saakka.

Tätä taustaa vasten olikin iso pettymys, kun luin kymmenen vuotta aiemmin ilmestyneen Tatuoitu taivas -romaanin (1996). Sen Mäki on sijoittanut tulevaisuuteen kolmannen maailmansodan jälkeiseen rappioituneeseen ja jakautuneeseen maailmaan. Mäki on hahmotellut visiotaan luultavasti huolella, mutta se ei silti vakuuta. Suuhun jää pikemminkin hieman tunkkainen ja työläs olo.

Sanaleikit ja ideat ovat ehtaa Reijo Mäkeä, mutta tarina ei ime mukaansa, vaan jakaantuu irrallisiksi näytöksiksi, joista ei juuri osaa kiinnostua. Ei synny tunne, että tätä kirjaa ei halua laskea käsistään ennen viimeistä sivua. Päähenkilö Uno Lounerin kohtalosta ei liikutu. Hänen selviämisensä tuntuu melkoisen samantekevältä. Se on iso ero Vares-kirjoihin, joiden eittämätön sankari Jussi on.

Efekti oli itse asiassa jopa päinvastainen. Lukijalle syntyi halu heittää kirja kesken ja käyttää aikansa paremmin. Tarttuisinko-tähän-kirjaan-uudelleen -kriteerillä mitaten oli vastaus kielteinen.

**********