Kirjallisuudessakin on pitkät perinteet Hj. Nortamon päivistä lähtien. Ehkä ei ollut kyse niinkään aallonharjalla ratsastamisesta tai markkinaraon etsimisestä, mutta Heli Laaksonen iski johonkin suoneen runokokoelmallaan Pulu uis (2000). Ja samalla tiellä hän on kirjoittajana yhä.
Vuonna 2008 sai Tamperella ensi-iltansa Heli Laaksosen kirjoittama esikoisnäytelmä, kaksinäytöksinen hapankomedia Lukkosulaa ja lumpeenkukkia (2008), joka julkaistiin oitis samana vuonna myös kirjan muotoisena.
Lukkosulaa ja lumpeenkukkia -kirjassa on kaksi pahaa pulmaa. Ensimmäinen on juuri tuo murre. Vaikka eri murteita on verratonta kuulla, niin niiden lukeminen kirjallisessa muodossa on äärimmäisen rasittavaa puuhaa riippumatta täysin siitä, miltä kielialueelta itse tulee. Tämän kirjan lukemista helpottaa hieman se, että sen sisäsivulle on painettu kantaesityksen näyttelijätiimi, ja repliikkejä voi lukea kuullen heidän äänensä omassa päässään (Tuija Ernamo, Eila Roine, Esko Roine ja Ilmari Saarelainen).
Toinen ongelma on sitten itse teksti. Sitä ei ole kirjoitettu alunperin kirjan muotoon, vaan esitettäväksi. Ja silti se on siis painettu kirjan muotoon luettavaksi. Ei se oikein toimi, varsinkin kun teksti on aika köykäistä. Se ei sisällä isoja oivalluksia, se ei ole ratkihauskaa, eikä siinä ole paljoa asiaakaan. Repliikki repliikki repliikki.
Isot odotukset lässähtävät väistämättä tämän kovakantisen opuksen kohdalla, ja joutuu hieman empimään, laittaako sitä lainkaan hyllyyn, vai mahtuuko se kuriositeettien osastolle?
**********
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti