torstai 29. elokuuta 2013

Petri Nevalainen: Saiskos pluvan, Vesa-Matti Loiri

Tällaisia kirjoja ei pitäisi tehdä.

Kirjaa varten on kaivettu ahkerasti arkistoja, on pengottu niin medialähteitä kuin koluttu kirjastojakin, tätä varten on tehty tukku oleellisia haastatteluja ja tutustuttu tallenteisiin. Kaikki tämä tarjoillaan hyvin annosteltuna, sujuvasti kirjoitettuna sekä hyviä näkökantoja esiin nostaen.

Mutta. Päähenkilö loistaa poissaolollaan.

Koska kirjan kohde on edelleen keskuudessamme muistelemassa, ja hänet tunnetaan monialaisena miehenä, joka ei ole suinkaan mikään harvasanainen tuppisuu tuleentuijottaja, niin Petri Nevalaisen kirja Saiskos pluvan, Vesa-Matti Loiri (2010) karahtaa kiville yksintein.

Tämä kirja on rikos Petri Nevalaisen kirjoittajantyötä kohtaan, ja se on rikos Vesa-Matti Loirin stooria kohtaan. Kummallekaan tämä ei tee oikeutta.

Olisi ilman muuta kiinnostavaa tietää taustasyyt siihen, miksi Loiri antoi kirjahankkeelle pakit. Esipuheessaan Nevalainen kuitenkin kertoo pyytäneensä kustantajansa kanssa Loiria mukaan kirjantekemiseen, mutta tämä oli siitä kieltäytynyt. Oliko Loirin päivänkunto silloin huono? (Hänen terveytensähän on ollut riemastuttavaa lööppikamaa viime vuodet.) Oliko kyse laiskuudesta? Vai pelosta? Vai saamattomuudesta? Vai epäluulosta? Vai itsemääräämisoikeudesta? Yksityisyydestä?

Vai oliko ongelma kirjantekijöissä? Eikö V-M halunnut tehdä yhteistyötä heidän kanssaan?

Mene ja tiedä, mutta sen tietää, että näin tästä tuli harmi kyllä torso.

Itse teksti luistaa hyvin, ja siinä käydään läpi julkisuuden henkilö Vesa-Matti Loirin elämäntarina ja uroteot riittävällä tarkkuudella. Kirjassa olisi siis kasassa ainekset hyvään ellei vielä parempaan lopputulokseen. Nyt on kuitenkin voitu kirjata vain jo aiemminkin kirjattuja jutunpätkiä eri lähteistä, ja näin se lopullinen, omakohtainen perstuntuma jää puuttumaan. Millaisia anekdootteja Loiri itse olisi voinut tarinoida tämän rangan ympärille!

Väkisinkin ajatus vertautuu Esko Salmisen ylivoimaisen upeaan Elämä Eskona -kirjaan (miksei sen venytettyyn Toinen näytös -päivitykseenkin?). Siinä taiteilijan kieli elää ja aatos lentää! Istu ja pala! Olisiko tästä pläjäyksestä voinut tulla Salmisen kirjan veroinen? Vai tätä jäsentenvälistä vastakkainasetteluako Loiri alitajuisesti empi?

Ajatuksenlento, kerätyt kokemukset, saadut opetukset, itse luodut tulkinnat, kolhut ja balsamit; ne olisivat olleet tämän kirjan kovin juttu. Se kosketus ihmiseen itseensä.

Petri Nevalainen on pitkän linjan kirjoittaja ja kyllä se näkyy sujuvassa kädenjäljessä. Mies, joka tiemmä on tehnyt gradunsa Marx-veljeksistä, on ilman muuta sopiva henkilö kirjaamaan Suomen koomisimman henkilön elämänkerran. Sillä kyllähän Vesa-Matti Loirin ansiot ovat kiistattomat. Hän edustaa kärsimätöntä renessanssi-ihmistä puhtaimmillaan. Irtiotot urheilun, musiikin, television, teatterin, elokuvan, oopperan, vakavan ja hömpän välillä ovat niin huikeita, ettei siihen Suomessa ole kukaan muu yhden nahan sisällä pystynyt. Vesku on kirjansa ansainnut, ettei aina tarvitse Seiskasta kuulumisia lukea.

Vaikka tämä kirja on ulkopuolisen kirjoittama, on siihen saatu taiteellisen kohinan lisäksi havinaa yksityisminästä. Se kuva onkin sitten karumpi, tylympi ja itsekkäämpi. Mutta niinhän se tuppaa taiteilijoilla olla.

Olisiko Loiri itse sitä siloitellut sitten paremmaksi, jos olisi päässyt ääneen? Enemmän pelkäisin siinä tapauksessa kuitenkin Loirin jorinoita Taiteilijasta ja Taiteilijaelämästä. (Vai menisikö Veskulla ironisesti PMMP:n tahtiin 'Jo silloin luki sinun käyntikortissasi "taiteilia"'?) Jos Loiri itse olisi päässyt irti puhumaan syntyjä syviä, olisi ediittorille epäilemättä kirjassa urakkatöitä. Liian usein on jouduttu kuulemaan haastattelussa valloilleen päässeen Loirin kärisevää ääntä, joka hapuilee syvällisyyksien äärellä päätyen latteuksiin ja silloin tulee taas totuus mieleen: parempi antaa miehen tehdä töitä kuin selittää niitä! Loirin vakavan puolen hoviohjaaja, kapakkakaveri ja yksi tämän kirjan haastatelluista Kalle Holmberg on näissä jargoneissa juuri samanlainen fiilistelijä, jonka puheista ei Remu Aaltonenkaan saa selvää. Vai oliko se päinvastoin?

"Osittain nuo reaktiot ovat improvisaatioon perustuvaa mielen jazzia mutta eivät kuitenkaan pelkästään sitä. Veskun mielen syvyydessä piilee hurja arsenaali, jonka kaltainen on kaikilla luovilla taiteiljoilla. Sen aktivoituessa taiteilija saattaa kulkea omien painajaistensa ja alitajuntansa kautta pahan kosketukseen. Miten noita tuntemuksia voi käsitellä niin, etteivät ne roiskahda silmille? Sopivan tilanteen sattuessa ne tulevat esiin silmänräpäyksessä."
(Kalle Holmbergin haastattelu 'Saiskos pluvan, Vesa-Matti Loiri' -kirjasta)

Petri Nevalainen tekee kirjassa sen minkä näillä eväillä voi, ja hän selviytyy siitä kunnialla. Erikoisuus kirjassa ovat sen liitteinä olevat filmografia ja Helsingin Kaupunginteatterin näytelmien käsiohjelmista kerätyt tiedot. On vaikea ymmärtää, miksi esimerkiksi 'Viulunsoittaja katolla' -näytelmän, joka sinänsä oli aikakautensa huima hitti, tekijätietoja kirjataan tolkuttoman pikkutarkasti (reilun viiden palstan verran), kun olisi riittänyt toteamus: Vesa-Matti Loiri, Shepsel 1965-66. Tuskin mikään ikimuistoinen rooli sekään.

Niin no, näinhän kirjalle on saatu arvovaltaista paksuutta ja akateemista tyyneyttä.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti