1960-luvun populaarikulttuurin viihdelaitaa on täysin mahdoton ajatella ilman Simo Salmista. Se on aika ällistyttäväkin fakta, koska varsinaisesti Simo Salminen ei ollut juuri nimenomaan siinä erityisen virtuoosimainen tahi edes aktiivisesti luova. Se missä hän oli hyvä, oli olla Speden side kick. Spedesimo oli yksi, yhteinen käsite aikakauden televisioviihteessä ja välttämätön ilmiö parhaimmissa komediaelokuvissa.Simon hahmo oli eräänlainen paradoksi: hän ei sekä oman että muidenkaan todistuksen mukaan juurikaan osallistunut duon käsikirjoitussessioihin eikä hän ollut erityisen notkea replikoja taikka kameleonttimainen tyypittelijäkään. Ennemminkin Simo Salminen oli tasalaatuista metritavaraa, jonka esiintyjänluonnehdintana adjektiivi "tönkkö" on osuvin.
Ja silti jollakin oudolla tavalla hän oli juuri se tarpeellinen Sanco Panza tai se välttämätön Pätkä, jotta sankari itse sai loistaa. Tässä tapauksessa maestro Pasanen.
Julkinen kuva oli hyvä, mutta Tuomas Marjamäen Simo Salminen - Se se vaan on sillä lailla, 2012 -kirjan mukaan se on väärä tai ainakin pahasti vajaa. Salmisella oli monta rautaa samaan aikaan tulessa - ja nimenomaan montaa luovaa rautaa. Hän ehti tehdä sivussa monta uraa, kun me viihteen suurkuluttajat näimme vain hassuttelijan. Tosin kyllähän Simo Salmisen viihdyttäjän urakin on mittava. Ainakin sekunttarilla mitattuna.
Spede-universumiin kuuluivat lukuisat nimiäänvaihtavat sketsiohjelmat sekä kunnianhimoiset pitkät kuusikymmenluvun komediaelokuvat. Simolla oli niissä usein oleellinen sivuhenkilön rooli. Lisäksi parivaljakko teki muutaman huumorilaulun yhdessä ja erikseen. Parodinen Rotesti-laulu avasi tämän hanan, ja se olikin miesten yhteinen tuotos. Kirjan perusteella luova prosessi kesti kymmenen minuuttia.
Jos Salminen enemmän teki Speden kanssa mitä käskettiin kuin keksi itse, niin toisaalla hän sitten olikin omaehtoisempi. Viihdyttäjän ura alkoi uimahyppyjen parista, jotka vähitellen tarkentuivat pellehypyiksi - nykyään jo aika kuollut laji. Tästä tie johti trampoliini-ryhmä Dos Pompolinokseen, jonka trampoliinin Salminen itse jopa hitsasi kasaan. Mies oli kätevä käsistään ylimalkaan, olihan hän valmistunut kondiittorimestariksi ja käynyt siinä ohessa töiden jälkeen Ateneumin iltakurssilla ammattitaiteilijoiden ohjauksessa.
Töllöstä Salminen tunnetaan, ja siksi tämän kirjan syväsukellus henkilö-Salmiseen on kertakaikkisen hämmentävä. Simo perustaa kesäteatterin, Simo avaa taidegallerian, Simolla on ravintola, Simo ryhtyy tekemään lasitaidetta, Simo esiintyy ravintolashowssa, Simo julkaisee vitsikirjan, Simo... Ällistyttävä lista niin flegmaattiselta mieheltä. Ohessa vielä pari avioliittoakin.
Kirjaa olisi komea lukea, jollei siinä ohessa kulkisi hieman surullinen pohjavire. Kaikki, jotka katsoivat Speden Minä, sinä, hän -muistokonserttia vuoden 2001 lopulla, pelästyivät nähdessään siinä välähdyksen Simosta istumassa katsomossa. Mies oli sananmukaisesti kalpea varjo entisestään. Kuihtunut.
Kirjassa avataan tuotakin Simo Salmisen elämänvaihetta, jota varjosti silloin sairaus. Kirjan viimeiset luvut ovat ylimalkaan murheellista luettavaa, koska se todistaa vääjäämättä, että huolimatta kaikesta huimasta heittäytymisestä bisneksen ja taiteen pariin Simo Salminen ei ollutkaan kaikkivoipainen renessanssi-ihminen. Toimilta puuttui todellisuuspohja. Salmisen suhteellisuudentaju ei saa erityisen hyvää arvosanaa. Olisiko halua ollut enemmän kuin kykyä? Irtiotot olisi melkein ollut parempi jättää tekemättä, koska lasku on ollut kova: unohdus ja koskaan loppumattomat velat. Kirja maalailee rassukka-Simon muotokuvaa ronskeilla vedoilla tulipaloja ja kapakkakavereita myöten. Se, että kansan karttuisa käsi pelasti Simon, ei muuta tarinan loppua juurikaan.
Itse kirja on hyvä kulmakivi Spede-Simo-Vesku -Bermudankolmion yhdeksi kulmaksi. Ikäpolveltaan kumppaneitaan oleellisesti nuorempi Vesa-Matti Loiri oli herättänyt Speden huomion varhain, ja vähitellen Vesku vakiinnuttikin itsensä osaksi tätä kolminaisuutta. Trio soitteli miten tahtoi eräänä hetkenä, ja kansa söi kädestä. Nyt jokainen heistä keikkuu vuoroin arvostuksen vuoroin pilkan noidankehässä. Mainen kunnia, katoavaista.
Kolmikosta on nyt ilmestynyt kaikista omat kirjansa, mutta tätäkin Salmisen elämää kuvaavaa kronikkaa vaivaa vähän sama tauti: faktat lyödään kyllä tiskiin, mutta tekijän oma ääni puuttuu. Erotuksena Veskun kirjasta (Saiskos pluvan, Vesa-Matti Loiri) tässä sentään kohde itse on ollut hankkeelle myötämieleinen.
Mukana on paljonkin irtopätkiä Simon vanhoista haastatteluista sekä myöhempiä löysiä muisteluksia sieltä täältä. Ei niistä hajahuomioista ja heitoista ole elämänkerraksi. Tuomas Marjamäki on tätä paikatakseen penkonut arkistoja ja haastatellut aikalaisia, ja tekee parhaansa jäsentääkseen aineiston johdonmukaiseksi tarinaksi, mutta kaikki tämä vain todistaa ulkokohtaisuudesta, ei itse eletystä elämästä.
Ei sillä, ei Tuomas Marjamäki mitenkään huonosti kirjoita, ja kotiläksyt hän on tehnyt erinomaisesti. Jotenkin vain kirjasta jää laiha ja heppoinen kuva sen sisällön puolesta.
Se on sääli, koska Simo Salminen osoittautuu kirjan perusteella kuitenkin mielenkiintoiseksi ihmiseksi.
Hirveä kansi!
**********
Hyvä arvio ja täyttä asiaa, kiitos! Sen verran kuitenkin korjaan, että haastattelin kyllä Simoa tuoreeltaan juuri tätä kirjaa varten kymmenen tunnin verran vuosina 2010-2011. Hän oli silloin virkeä ja juttutuulella.Tämä materiaali muodosti suurimman osan kirjan rungosta.
VastaaPoistaKirjasin sen tuossa yllä ehkä huonosti. Ajatuksena oli joka tapauksessa, että näin on syntynyt toisen, ulkopuolisen henkilön kertoma kuva, ei kohteen itsensä.
VastaaPoistaAsiassa on aina monta puolta ja varmaan on niin, että itse kirjoitetut muistelmat ovat monta piirua subjektiivisemmat (ja niinhän niiden pitääkin olla!) kuin ulkopuolisen tekijän, joka voi enemmän tahi vähemmän paineetta tarkastella objektiivisesti kohdettaan ja hänen tekojaan. Toki ammattikirjoittajakin tekee erilaista työtä kuin asiaan vihkiytymätön.
Ihailin sitä uutteruutta ja tarkuutta, jota olit nähnyt etsiessäsi kaikkia vanhoja kirjallisia lähteitä ja oletusarvoni oli se, että Simo ei enää itse jaksa/muista/välitä tms. mennä tarkkoihin yksityiskohtiin ja siksi niitä on pitänyt kaivella muualta. Kyllä näistä tarina on saatu kasaan ja vieläpä mielenkiintoinen sellainen. Ainakin meille vanhoille faneille.
Kiitos kommentista!