keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Michael Connelly: Viides todistaja

Hyvän kirjallisuuden määritelmä on problemaattista vain siinä suhteessa, miten me sen itse koemme. Toisin sanoen, millaisen vaikutelman haluamme itsestämme antaa. Miten haluamme toisten määrittävän itsemme kirjallisuuden kautta.

Ovatko nobelistit hyvää kirjallisuutta? Ehdottomasti hyvää kirjallisuutta? Ja ennen kaikkea, edustavatko ne parempaa kirjallisuutta kuin miljoonia myyvät kirjoittajat ja heidän tuotteensa?

Missä menee raja? Nikolai Gogol, Andre Brink, Milan Kundera, Marcel Proust, Albert Camus, Alistair MacLean, Tom Clancy, Dan Brown, James Clavell?

Onko symbolinen ero olemassa kirjallisuuden ja korkeakirjallisuuden välillä? Pitääkö hyvän kirjallisuuden tarjota aineksia ajatteluun ja puhdistumiseen, jotta se olisi arvostettua?

Vai onko tämäkin dilemma vain KVG?

Michael Connelly on kirjoittanut erinomaisen lakitupakirjan nimeltään Viides todistaja, 2012 (The Fifth Witness, 2011). Tästä ei kirja juurikaan parane. Juoni on vetävä, henkilöhahmot onnistuneita, repliikit oikeaa kieltä ja oivallusälykin saa välillä pureksittavaa. Kirjaa ei sanalla sanoen halua-laskea-kädestään-ennen-viimeistä-sivua.

Michael Connelly on pitkänlinjan tekstimies, ensin kymmenen vuotta toimittajana printtimediassa ja nyt parikymmentä vuotta päätoimisena kirjailijana. Isossa osassa kirjoja päähenkilönä on los angeleslainen etsivä Harry Bosch. Hänen velipuolestaan Mickey Hallerista Connelly on kirjoittanut neljä kirjaa, joista tämä Viides todistaja on uusin suomennos. Lähimarketista sen sai parilla kolikolla!

Mickey Haller on hieman epämääräinen mutta sekä lahjakas että uupumaton asianajaja, joka kirjan alussa tekee lähinnä ulosmittausjuttuja, mutta saakin yhdestä asiakkaastaan, Lisa Trammelista, käsiinsä myös rikosjutun, kun Trammelin kanssa riidoissa olevan pankin johtaja murhataan ja Trammelkin on nähty lähistöllä. Tästä seuraa viiden ja puolensadan sivun verran ovelaa juonenpyörittelyä, kun Haller valmistautuu juttuun ja käy oikeutta. Hänelle itselleen on samantekevää, onko asiakas syyllinen vai syytön, joskin tässä tapauksessa hän valitsee kantansa.

Kirja ei pääty tuomionjulistamiseen, vaan Connelly jatkaa tarinaa vielä muutaman sivun verran viedäkseen sen moraaliseen päätökseensä.

Monasti jää sen tunteen valtaan, että käsikirjoituksessa vetää joko tarina tai sitten dialogi, mutta ei sekä että. Tässä Michael Connellyn Viides todistaja -kirjassa vetävät molemmat! Connelly on ilmeisen lahjakas kirjailija ja tässä pääsemmekin hyvän kirjallisuuden määritelmään. Jos lukija nauttii tekstistä, ei malta jättä sitä käsistään ja lukemisen jälkeenkin jää hyvä maku suuhun, niin kyllä se täyttää hyvän kirjallisuuden määritelmän kirkkaasti.

Connelly käyttää Maurice Ravelin tunnettua Boléro-sävellystä amerikkalaisen oikeudenkäyntistrategian metaforana, ja hänen päähenkilönsä vietyä syyttäjältä huipennuksen, toteaa kirjailija:

"Ihminen ei kuuntele Boléroa kymmentä minuuttia ja katkaise virtaa kaksi minuuttia ennen loppua."
(Michael Connelly: Viides todistaja, 2012)

Naulan kantaan.

Huonekaluliike Vepsäläisen myymäläpäällikkö totesi viime sunnuntain Hesarissa: "Isojen massiivisten kirjahyllyjen aika on ohi." Mahtavaa kulkea itse vastatuuleen.

Hieno kansi!

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti