Vesa Sirén: Suomalaiset kapellimestarit

Tässä on huikea kirja!

Vesa Sirén on tullut tutuksi lukemattomien Helsingin Sanomien artikkelien kirjoittajana. Useimmiten juttujen aiheena on ollut klassisen musiikin asiat. Ne ovat olleet konserttiarvioita tai henkilöjuttuja, mutta toisinaan juttuissa on ollut muitakin näkökulmia ja kolumnin makua. Korkeakulttuuri on kuitenkin Sirénin ominta mukavuusaluetta, jos kohta hän ollut tekemässä myös teosta Sielun veljet -bändistä, joka kulttimaineestaan huolimatta kuulunee populaarigenreeseen.

"ESA-PEKKA SALONEN: Tätä yhteiskuntaa ei kehitetä eteenpäin tanssimalla tähtien kanssa tai hakemalla maajusseille morsianta. Meillä on tietynlainen antikorkeakulttuurinen, anti-intellektuaalinn vaihe menossa, ja ei-kaupallinen kulttuuri on vähän niin kuin omillaan. Toistaiseksi kulttuuri pärjää hyvin. Mutta täytyy olla valpas."
(Vesa Sirén: Suomalaiset kapellimestarit, 2010)

Kun puhutaan Hesarin musiikkikriitikoista, on ilman muuta epäreilua verrata nykykirjoittajia edesmenneeseen Seppo Heikinheimoon, mutta olihan Heikinheimo ilmiö an sich ja lahjakas kirjoittaja. Huolimatta siitä, että Heikinheimo on ollut kohta parikymmentä vuotta kuolleena, on hänen nimellään yhä edelleen oma kimmahteleva kaikunsa.

Vesa Sirén ei ole samalla lailla naseva kirjoittaja kuin oli Heikinheimo, jonka tekstejä siteerattiin vielä vuosien jälkeen tupailloissa ulkomuistista, mutta erittäin näkemyksellistä ja lukemiseen imponoivaa Sirénin teksti kyllä on. Hän saa kiinnostuksen viriämään ja pitää sitä yllä sivu sivun jälkeen. Ilta humahtaa huomaamatta pikkutunneille tämän kirjan ääressä.

Vesa Sirén on kahlannut läpi valtaisan lähdeaineiston ja tehnyt lukemattomia haastatteluja, joista tämä tuhatsivuinen järkäle Suomalaiset kapellimestarit (2010) on syntynyt. Näihin lähteisiin on itsestäänselvästi kuulunut bagatellina osasena Seppo Heikinheimonkin kritiikit aikansa suomalaisesta musiikkikentästä.

Sirén tarjoilee erittäin informatiivisessa muodossa kapellimestaritraditiotamme reilun sadan vuoden ajalta. Liikkeelle lähdetään tsaarinvallan Suomesta, kun Helsingissä ei ollut oikein orkesteriakaan, eikä kummoisiakaan perinteitä niiden johtamisesta. Lukijan mieleen piirtyy kuva haparoivista ensiaskeleista Robert Kajanuksen johdolla. Kurittomuudesta, harrastelijamaisuudesta ja alkoholin huolettomasta käytöstä. Innokas musiikkimies törmäsi monenlaisiin vastuksiin.

Aivan uskomaton on Georg Schnéevoigtin kansainvälinen ura, joka on jotenkin unohtunut uusien urotöiden alle. Hänen kataloogissaan on 1900-luvun alkupuolelta lähtien orkestereita Suomesta, Ruotsista, Riiasta, Norjasta, Saksasta, Australiasta, Yhdysvalloista... Jos kapellimestarius ei ole Suomen kansainvälisimpiä ammatteja, niin mikä sitten? Sirén kuvaa kihelmöivästi jännitteitä ja suoranaisia orkesterisotia, joita Kajanuksen ja Schnéevoigtin välille väkisin Helsingissä syntyi.

Jean Sibeliuksesta on kirjoitettu kirja jos toinenkin, ja hänen rimakauhuinen kapellimestariuransa käsitellään myös tässä opuksessa tarkkaan. Sirén piirtää lopulta varsin heikolla itsetunnolla varustetun mestarin, jonka musiikki on käynyt läpi täyden ympyrän arvosteluasteikolla mitattuna. Sibeliuksen sinfonioiden johtamistraditiot ja variaatiot kirjataan huolella läpi vuosikymmenestä toiseen.

Kirjan historiallinen alkuosa oli yllättävän mielenkiintoinen. Vesa Sirén on punonut mestarillisesti tarinan kertovaan muotoon, vaikkei fiktion puolelle ole tietenkään eksynyt. Nämä miehet (!) tulevat tässä eläviksi, ei vähä mitään.

Yhä kiinnostavammaksi teksti tulee, kun se lähestyy nykyaikaa ja itsekin saa konkreettista kosketuspintaa. Turun kaupunginorkesteri ei kuulu maamme huippupumppuihin, mutta yhä muistan äänivallin, joka sieltä lähti, kun se vieraili omassa koulussani Paavo Raution johtamana.

Pekkojen sukupolvi piirsi 90-luvulla vielä teräväreunaisemman viillon kulttuurikankaalleni. Sirén mainitsee konsertteja niin Porvoossa, Finlandia-talolla kuin Huvila-teltassa, joita olen ollut seuraamassa, ja tämä tuo tekstiin tietenkin yhden särmän lisää. Myös Olli Mustosen olemattomia ykkösiä olen ollut katsomassa, ja niitä irvailevat ammattimuusikotkin kirjan mukaan.

Tällaisen innostavan kirja pitäisi olla pakollisena ostoksena jokaisessa kodissa. Ja nyt se olisi mahdollistakin: lähikaupassamme, Citymarketissa, teos maksoi 3.99. Mikä rikos! Alle puoli senttiä sivu! (0,004 €/sivu) Häväistyshinta, jos kohta kukkaroystävällinen, etenkin tällaiselle alelaarien ekspertille. Huvittavaa kyllä, kyseinen laari oli Sittarissa sijoitettu heti talouspaperien viereen.

Jos hinta olikin pöyristyttävä, niin se toisalta peesaa Sirénin omaa ajatusta.

"Se (taide) ei saisi olla vain optiomiljonäärien, putkiremonttiammattilaisten ja muiden hyvätuloisten huvi, vaan myös vaikkapa pyyteettömästi pienellä palkalla työskentelevien kirjastonhoitajien, peruskoulunopettajien ja yliopiston assistenttien ilo, opiskelijoista ja eläkeläisistä puhumattakaan."
(Vesa Sirén: Suomalaiset kapellimestarit, 2010)

Ylläolevassa sitaatissa Sirén alunperin pöyhii huippukapellimestarien palkkiotunkiota, mikä onkin hyväryhtinen liike: hän toisaalta kaveeraa maestrojen kanssa, saa haastatteluja yksinoikeudella, istuu heidän kanssaan kahvilassa, mutta uskaltaa kritisoida heitä myös aiheesta.

Hieno kirja, upea kansi! Aivan uskomattoman hyvää tekstiä pahki kirjan! Yksinpä Sirénin lähdeviitteetkin ovat täysipainoista luettavaa. Niitä ei todellakaan kannata sivuuttaa tutkimatta. Muistamatta muita kyseisen vuoden ehdokkaita, osui Tieto-Finlandia -palkinto tässä maaliinsa.

**********