Aku Ankka - Näköispainos vuosikerrasta 1965/Osa I

Walt Disney oli monessa aikaansa edellä ja varmasti aivan sietämätön ihminen. Pitää olla, jos haluaa legendaksi. Disney, jos kuka, onnistui brändäämään itsensä jo ennen kuin brändäämisestä juuri mitään muualla oivallettiinkaan. Hänen globaalisti tunnettu nimikirjoituksensa on levittänyt siipensä (lonkeronsa) pahki viihdeteolisuuden ja on samalla onnistunut olemaan myös jonkinlainen standardi laadusta.

Toki vuosien varrella firma on mennyt kovin moneen suuntaan välillä epätoivoisessakin yrityksessään pysyä allonharjalla. Tai edes pinnan yläpuolella.

Jokaisella sukupolvella on oma kosketuspintansa Aku Ankka -lehteen meillä Suomessa. Lehti on sisältöönsä nähden jopa käsittämättömän suosittu, ja se on ollut sitä jo halki useamman vuosikymmenen. Kaikkialla muuallahan näin eivät asiat ole.

Luultavasti meille jokaiselle rakkaimmat tarinat ovat kiihkeimmän lapsuuden ikään osuvat? Siis ne itselle klassisimmat jutut syntyvät silloin ja piirtyvät jonnekin muistin perukoille.

Ainakin itse totesin muistavani joka-ainoan lehden ja tarinan lukiessani tämän muhkean Aku Ankka - Näköispainos vuosikerrasta 1965/Osa I (2007). Saatoin seurata ajatuksissani kevätlukukauden vaiheet aina kesäkuun loppuun saakka näiden lehtien myötä.

Kirja alkaa Timo Harakan oivaltavalla johdantokirjoituksella, mutta tärkeimpiä ovat tietenkin itse sarjakuvat. Lehden kotimaassa, Yhdysvalloissa, Disneyn sarjakuvilla meni melko huonosti tuohon aikaan, ja se todennäköisesti aiheutti kaikenlaista tempoilua sekä tekijöiden että sisältöjen suhteen. Nuori lukija ei niitä miettinyt - eikä edes tuohon aikaan tiennyt!

Vasta nyt oivallan, miksi tietty piirrostyyli tuntuu tutummalta ja "oikeammalta" kuin jokin toinen. Jotakuinkin joka toisessa lehdessä on jokin Carl Barksin tekemä juttu. Hänet todella sisäänajettiin myös suomalaisten lukijoiden yhteiseen muistiin. Toinen sujuvakynäinen ankkapiirtäjä, jota lehdistä löytyy vieläkin enemmän oli Tony Strobl, jonka tyylin tunnistaa ja hyväksyy yhäkin rakkaaksi.

Hyvä ja selkeä piirrosjälki on myös vuosikerran tuotteliaalla Jack Bradburyllä, jolla on myös varsin laaja hahmogalleria (Pikku Paha Hukka - Hessu - Taavi Ankka - Pelle Peloton - Pluto - Mikki Hiiri - Aku Ankka - Tiku ja Taku). Runsaasti tilaa saa myös kömpelö tanskalainen Nils Rydahl, joka tarinoiden lisäksi on piirtänyt useimmat lehden kannet.

Paul Murrya on kirjassa melko runsaasti, eikä hän myöskään petä kertaakaan, ja Dick Moores on tehnyt hänkin hyvää työtä. Aikanaan heidän kaikkien nimensä oli Walt Disney...

Tarinoiden rytmi, sisältö ja tehokeinot ovat tietenkin muuttuneet vuosien saatossa kaikin tavoin, mutta keski-ikäistä lukijaa se ei haittaa, kuten ei tolkuton sanaleikkien ja julkkisten väkisin vääntämisen puuttuminen. (Ainoa nimiväännös taitaa olla A. Hitsikokki.)

Hauskaa on myös sivuraiteille tai jopa unohduksiin kadonneiden hahmojen esiintyminen näissä lehdissä (Ponu, Pikku Paha Hukka, Pepi, Dumbo, Taavi Ankka, Veli Kani, Lumikki ja seitsemän pientä kääpiötä, Leenu, Liinu ja Tiinu).

Tuoreempikin lukija pystyy mainionsti lukemaan tämän kirjan, mutta parhaiten se toki palvelee sellaista, joka itse on nämä lukenut jo puoli vuosisataa sitten.

**********