lauantai 2. tammikuuta 2016

Jo Nesbø: Pelastaja

Yhä rullaa.

Jo Nesbø on epäilemättä lajinsa aatelia. Mies joka osaa laatia tarinan, henkilöhahmot ja dialogin niin hyvään pakettiin, että siihen ei ole juuri nokankoputtamista. Kenelläkään.

Tai. Jos ei löydy suurta vikaa, niin pientä sitten. Näinhän maailman yleispätevä balanssi aina vaatii.

Nesbøn kirja on tällä kertaa nimeltään Pelastaja, 2007 (Frelseren, 2005). Se on kuudes osa komeaa Harry Hole -sarjaa, jota Johnny Kniga on tuonut takaisin kompakteissa kovakantisissa niteissään. 6,95 €/kappale alekorissa ei ole lainkaan paha hinta tästä. Se on loistohinta! (Ja loukkaus kirjailijaa kohtaan.)

Nesbøllä on isompi tarina kerrottavanaan henkilöistään, mutta nämä kirjat pystyy kyllä lukemaan yksittäin tai vaikka hieman väärässäkin järjestyksessä. Osa yllätyksistä ja paukuista toki menee silloin hukkaan, mutta lukukokemus on, yhtä kaikki, yhä huikea.

Toisaalta, paradoksaalisesti,  kaikki on myös lukijoiden käsissä. Jos he eivät osta, ei osta kustantajakaan, ja huikeimmatkin pitkät ideat jäävät vain ideoiksi. Harry Holen ja häntä ympäröivien ihmisten tarina olisi voinut myös jäädä torsoksi.

Pelkkää jossittelua. Jo Nesbø on niin kova luu, että pienintäkään vaaraa sarjan katkeamisesta ulkoisiin syihin ei ole ollut näköpiirissä.

Pelastaja kertoo täydellisestä murhasta, joka epäonnistuu oleelliselta osaltaan. Palkkamurhaaja täyttää kontrahdin pilkulleen, mutta surmaa tietämättään väärän miehen, ja siitä tilanteesta alkaakin hänen kujanjuoksunsa. Vai pitäisikö sanoa teemaa varioiden: Via Dolorosansa.

Jo Nesbø on pitänyt epäilemättä hieman omaahauskaakin kirjoittaessaan tämän kovan onnen messiaan takaiskujen sarjaa kohti lopulta koittavaa ylösnousemusta. Tarina on raskaana kristillisen perinteen viittauksia, vaikka itse apulaispoliisipäällikkö Hole ei uskonnoista piittaakaan. Hän ei piittaa, mutta hän ymmärtää.

Lukijaa hemmotellaan pienillä harhautuksilla sekä tietenkin sillä, että Harryllä on ideoita takaraivossaan ja valtteja hihassaan. Lopun epämoraalinen ratkaisu kestää Holen mykiöiden moraalisen katseen. Hän ei saa siitä taaskaan täyttä kunniaa, mutta täyttää oman kunniantuntonsa.

Lukijan kannalta tällainen kovanluokan viranomaisia edustaja individualisti on tietenkin herkkupala. Harry Holen ratkaisuja odottaa sekä kiinnostuneena että hyväksyen. Ja, Luojan kiitos, tällä kertaa aiemmin lähes parodisiin mittoihin kasvanut viinaralli on hallinnassa. Alkoholismi ei ole itsessään naurun asia, mutta Jo Nesbøn tapa käsitellä asiaa Harry Holen kaleidoskooppimaisen kurkun kautta on ollut jo naurettavuuden ja kliseisyyden rajamailla. Ja sen ylikin.

Nesbø osaa kirjoittaa mielenkiintoisia ja moniulotteisia hahmoja. Niitä on ilman muuta pääosissa mutta myös sivurooleissa. Samaten Nesbø ei ole epäröinyt silmää räpäyttämättä poistaa näitä rakastettavia tyyppejä hahmogalleriastaan. Niin käy tälläkin kerralla. Ratkaisuja ei voi kuin ihailla, vaikka samalla toki heitä jää kaipaamaan.

Juttu ratkeaa Pelastajan loppusivuilla, mutta Holen tarina ja sitä ympäröivä iso kertomus jatkuu seuraavissa niteissä. Jospa niihinkin törmäisi jossakin lähikaupungin kirjalaareista?

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti