Yhtä kaikki. Päätimme jakaa Lucky Luket keskenämme. Ystäväni otti Arkajalan (1971, alkujaan Le Piet Tendre, 1968) ja itse sain Postivaunut-albumin (1971, alkujaan La Diligence, 1967) hintaan neljä markkaa yhdeksänkymmentäviisi penniä kappale.
Molemmat erinomaisia teoksia, ja itse asiassa: niistä alkoi 33 albumia käsittänyt ystävyyssuhde minun ja tuon belgialaisen lännenmiehen välillä. Kuten tunnettua, Lucky Luke on nimimerkki Morris'in luomus (oik. Maurice de Bevérè). Hän kehitteli hahmon jo 1940-luvulla ja teki sille sekä tarinan että kuvat itse. Myöhemmin hän tutustui René Goscinny'yn, joka alkoi sittemmin tehdä käsikirjoituksia myös Lucky Lukeen (38 albumillista). Huumori ja ehkä monitasoisuuskin lisääntyi. Toiminnallisuus vaihtui paljolti parodiointiin. Huomionarvoisa uudistus oli myös se, että vaikka Lucky Luke ampuukin jopa varjoaan nopeammin, ei hän enää tämän jälkeen juuri haavoittanut saati tappanut ihmisiä. Myöhemmin (vuonna 1988) koettiin sitten myös suussa roikkuvasta sätkästä luopuminen.
Itselleni länkkärien ystävänä nämä albumit olivat ylivoimaisen rakkaita ja edustivat aivan huippua, ja useimmat niistä on luettu läpi useita kertoja ja ovatpa ne yhä kunniapaikalla kirjahyllyssä.
Niin tai näin, aikuisella on aikuisen menot ja vastuu ja Lucky Luken aktiivinen seuraaminen jäi. Morris itse kuoli vuonna 2001, mutta sehän ei estänyt tietenkään legendan ja elämäntyön jatkamista ja jatkumista. Nimimerkki Achdé (oik. Hervé Darmenton) on piirtänyt lisää Lucky Luken tarinoita.
Alkuperäisen ensimmäisen albumin ilmestymisen juhlavuoden läheisyys on nyt tuottanut ilmoille Matthieu Bonhommen tekemän uunituoreen albumin Mies joka ampui Lucky Luken, 2016 (L' homme qui tua Lucky Luke, 2016). Tämä kirja on kunnianosoitus, pastissi tai tulkinta teemasta, miten haluatte.
Bonhomme on lähtenyt visuaalisesti omille poluilleen, jos kohta onkin säilyttänyt elementtejä alkuperäisistä hahmoistakin. Ne ovat uusia mutta tunnistettavissa kuitenkin. Visuaalisesti kirja onkin virkistävä, joskin välillä tunnelman maalailu tuntuu itsetarkoitukselliselta itse tarinan jouhevan kuljetuksen kustannuksella. Leikkaukset ovat äkkinäisiä ja osin perustelemattomia, mikä on toisaalta varmasti mielipidekysymys.
Kuvat on piirretty melko selkeiksi ja riisutuiksi ja sama koskee niiden värittämistä. Pinnat on peitetty yhdellä isolla värillä yksityiskohdista välittämättä. Graafisesti selkeää ja samalla vaivattomampaa ja halvempaa kuin tarkka tuhertaminen.
Aivan aina ei Bonhommen aivoituksista saa selvää ja erityisen kipeää se tekee albumin nimeen viittaavassa kohtauksessa. Se on kovin epälooginen ja tahattoman koominenkin kömpelyydessään, mutta eihän tämä olekaan mikään docventures vaan populaaritaidetta. Huutavin puute kirjassa on Lucky Lukeen tunnusomaisesti liitettävän huumorin puute. Tämä kun ei kuitenkaan ole mikään jylhän synkkäkään versio.
Itselleni Mies joka ampui Lucky Luken -kirja jäi lopulta vain kuriositeetiksi, joka ei oikein täyttänyt juhlakirjan määritelmää. Näitähän on nähty. Tämä kirja on vain yksi pikkuosanen Lucky Luken kaanonissa, ei enempää eikä vähempää. Albumin lukee oikeinkin mielikseen palatakseen sitten taas varsinaisiin, varhempiin mestariteoksiin. Onneksi tätä myytiin Helsingin kirjamessujen eri myyntipisteissä kolmellakin eri hinnalla. Nappasin halvimman, vaikkei sekään mikään varsinainen alelaari ollut...
Upea, houkutteleva kansi! Ja tämä uuden kirjan tuoreen painomusteen päihdyttävä tuoksu!
**********
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti