1960-luvun Suomessa televisio oli uusi ja sen virityskuvakin kelpasi paremman ohjelman puutteessa. Ja kun niitä ohjelmia tuli, ne yhdistivät kansakuntaa ihan eri lailla kuin nykyisen pirstaloituneen median päivinä. Suosikit olivat lähes samat taloudesta toiseen ja erässä vaiheessa suosikin nimi oli Virginialainen; lännensarja joka sijoittui Shilohin ranchille. Siellä tilan paimenien nokkamiehenä toimi yksitotinen ja vakaa Virginialainen. Virginialaista enemmän hahmoista kiehtoi tosin poikamaisempi Trampas. Nuoren katsojan silmissä Virginialainen peittosi aikakauden toisen länkkärisarjan Bonanzan.
Televisiotähdissä nähtiin myös rahastuksen mahdollisuus. Kun oikeita supertähtiä ei Suomessa juuri käynyt, niin tänne tuotettiin parina juhannuksena tv-tähti töllisteltäväksi. Vuonna 1970 se oli Peyton Placen Rodney Harrington alias näyttelijä Ryan O'Neal ja heti seuraavana kesänä Virginialaisen nimiosan esittäjä James Drury. Hän kiersi juhannuksena 1971 viidellä eri paikkakunnalla helikopterin kyyditsemänä, vastaili muutamaan kysymykseen ja luki paperista aina saman suomenkielisen tervehdyksen. Tästä keikasta hänen sanottiin tienanneen reilut 20 000 markkaa nettona. Mahtoi siinä kulkea eriskummallisia ajatuksia miehen mielessä.
Ja tähän saumaan Harri Nykänen iskee fiktiivisellä romaanillaan Virginialainen (2010). Hän kertoo faktoihin tukeutuen ja niistä pois ponnistaen eriskummallisen tarinan tästä yöttömän yön lähettiläästä. Faktoja löytyy aikakauden lehdistä ja myös Ylen Elävästä arkistosta. Kaikkia vuorosanoja ei Nykänen ole Druryn suuhun syöttänyt.
Perusajatuksessa ei olekaan mitään vikaa. Mahtoi Amerikan meininkiin tottunut jäyhä konservatiivi mietiskellä monenmoisia katsoessaan jalkojensa juuressa vellovaa humalaista yleisöä. Kuitenkin kirja on aika valju. Se ei nouse kovin veijarimaiseksi, ei mestarilliseksi aikakauden analyysiksi, eikä kriittiseksi puheenvuoroksi. Lukija alkaa matkan varrella kummastella kirjan perimmäistä tarkoitusta. Miksi kukaan on halunnut kirjoittaa juuri tuon tarinan, koska se ei ole dokumenttikaan? Miksi kukaan on halunnut julkaista tuon tarinan, koska se ei ole ilmiselvää hittiainesta? Mikä on tämän kirjan funktio?
Oma intoni laantui matkan edetessä. Väistämätöntä tapahtumien toistoa, tai oikeastaan tapahtumattomuutta alkoi kasautua sivu sivulta ja lopun "yllätys" Virginialaisen jälkeläisestä ei ollut mitenkään lukijaa hetkauttava.
**********
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti