Kirjoittajista Ilkka Raitasuo on toiminut Kellokosken sairaalan työntekijänä (vipparina, sijaishoitajana sekä Kellokosken sairaalan museon intendenttinä), ja hänellä on ollut omakohtainenkin suhde kirjan päähenkilöön, joka tapojensa mukaisesti risti Raitasuon uudelleen arvonimellä 'Irlannin prinssi Henrik'. Toinen kirjoittaja Terhi Siltala ei Prinsessa puolestaan ole henkilökohtaisesti tuntenut, vaan hän on tullut aiheeseen vasta kirjoitusprosessin myötä. Kiinnostavaa olisi tietää tekijöiden työnjako. Onko esimerkiksi kirjan sujuva tyyli Siltalaa ja asiaosaaminen Raitasuota, vai mikä roolitus on ollut?
Oli työnjako mikä tahansa, niin kirja on erinomainen. Tarinan edetessä zoomataan yleisestä yksityiseen ja takaisin. Lukija saa peruspaketin mielenterveyspotilaiden hoidon kehittymisestä viime vuosisadalla yleensä sekä erityisesti uusien tuulien puhaltelusta Kellokosken horisontissa. Kaikki hyvin mielenkiintoisesti esitettynä.
Samalla seurataan Anna Svedholmin tarinaa, hyvin intiimisti ja tarkasti raportoiden. Tässä kohtaa lukija joutuu lopulta arpomaan moraalisen kannaoton välillä: onko se ylipäänsä sopivaa, että Svedholmin tarina on avattu näin auki kaikille? Missä on hänen tekijänoikeutensa omaan elämäänsä ja missä kulkee vaitolovelvollisuuden ja häveliäisyyden raja?
Tekijät ovat tietoisesti tehneet päähenkilöstään myös höpsön. Kirjaan on kirjattu sanasta sanaan Prinsessan kirjoittamia (mutta sairaalan takavarikoimia) kirjeitä. Näissä kirjeissä logiikka ja terve järki heittävät iloista häränpyllyä. Ne ovat kunniaksi kirjoittajan impulsiiviselle persoonalle mutta eivät hänen mielenterveydelleen. Svedholm jätetään täysin suojaamattomaksi.
Jos kirjan olemassaolon oikeutuksen jättää huomiotta, niin lukukokemus on hyvä ja suositeltava.
**********
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti