Erityisen kiinnostavaksi lukeminen menee, kun Rajala linkittää kirjat Waltarin elämään ja häntä ympäröineeseen todellisuuteen (oli se sitten henkilökohtaista tahi yleismaailmallista). Lukija saa oivan käsityksen Waltarin kehityksestä ja hänen suhtautumistavoistaan vaikkapa kirjailijan työhön, uskontoon tai politiikkaan. Lähdeaineisto on mittava ja kattava ja lukija uskoo kuvan olevan varsin todenmukainen. Vajaa epäilemättä mutta silti.
Waltari osoittautuu olevan vielä tuotteliaampi kuin muistinkaan. Kuutisenkymmentä kirjaa, kolmekymmentä näytelmää, yli kolmekymmentä elokuvakäsikirjoitusta ja satoja ja taas satoja artikkeleita. Aivan käsittämätön määrä!
Vaikka Waltari lopulta sai akateemikon arvon, niin täyttä arvostusta hän ei näköjään saanut koskaan, vaan edusti aina jollakin lailla virheellistä toimintaa kriitikoiden ja kollegojen silmissä. Suuri yleisö kuitenkin otti hänet omakseen, vallankin Sinuhesta alkaen.
Rajala paljastaa Waltarista myös raadollisia puolia pyrkiessään rehelliseen kuvaan. Kohtaukset, sairaalareissut ja naisjutut kulkevat kronikan kylkiäisinä. Lukiessa joutuu ottamaan taas kantaa ikuisuuskysymykseen, kumpi on tärkeämpää teos vai tekijä teoksen takana? Enemmän kallistun teoksen kannalle, mutta tätä kirjaa lukee kyllä varsin kiinnostuneena. On Waltari ihmisenäkin siinä määrin kiehtova persoonallisuus. Kun on lukenut hänestä 794 sivua ja kuolema lopulta Waltarin korjaa, kohoaa lukijan silmään kyynel noin mahtavan elämän päättyessä.
Kirjan isoin ansio on kuitenkin siinä, että se saa halun rynnätä ahmimaan alkuperäistä Waltaria!
**********
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti