Cees Nooteboom on jo nyt moninkertaisesti palkittu
hollantilaiskirjailija, jota on pidetty myös Nobelin
kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi ansioituneena. Pätevä äijä siis.
Seuraava tarina (Het volgende verhaal, 1991) on omalla kohdallani
ensimmäinen tutustumiseni Nooteboomiin ja luin sikäli häntä siis avoimin silmin
ja mielin. Kirjaa ei pidä yleensä verrata tekijän muuhun tuotantoon, mutta sen
tuotannon tunteminen asettaa toisaalta aina uuden kirjan kuitenkin eräänlaiseen
kontekstiin, krijailijanlaadun muodostamaan jatkumoon, jolloin voi pohtia
kirjailijankuvan täydentymistä. Jos kyse ei ole suoranaisesta kirjallisesta
sarjasta, ei haittaa kuitenkaan pitäisi olla: kirja toimii itsenään tahi se ei
toimi.
Seuraava tarina on kooltaan pieni ja nopealukuinen kirja. Vain
144 sivua. Sen muoto on hauskan kapea, mikä tukee kirjan visuaalista tyyliä:
pitkiä, proosarunon kaltaisia purkauksia, draamaan taipuvaisia lauseita ja
pitkiä kirjallisia viittauksia raskaana olevaa tekstiä. Syntyy hieman
paradoksikin; lukaiseeko kirjan yhtä nopsasti kuin siinä on tekstiä, vai
pysähtyykö pohdiskelemaan itse sisältöä ja jopa nautiskelemaan sanojen
asettelusta?
Nooteboomin kirjallisessa garderoobissa on romaaneja,
novellikokoelmia, runoteoksia, matkakirjoja ja esseitä. Hän on siis kirjallinen
moniottelija par excellence.
Mihin Seuraava tarina sitten sijoittuu tässä kaanonissa?
Kirja on jaettu kahteen lukuun, joissa päähenkilö Herman 'Sokrates' Mussert tilittää
arvoitustaan, jossa hän nukahtaa Amsterdamissa ja herää seuraavana aamuna Lissabonissa.
Herman luotaa elämäänsä auki muistojensa kautta. Näihin muistoihin kietoutuu
tuo lissabonilainen hotellihuone, jossa hän oli kaksikymmentä vuotta aiemmin
viettänyt yön kollegansa vaimon kanssa.
Sittemmin sattuneen välikohtauksen seurauksena Herman on joutunut eroamaan
vanhojen kielten opettajan virastaan ja ottamaan vastaan tarjouksen kirjoittaa
matkaoppaita salanimellä tri Strabo.
Kirja häilyy kiinnostavan ja pitkästyttävän rajamailla. Se
on joko viisaan filosofinen tai tekotaiteellinen. Sikäli pikkukirjassa riittää siis haastetta, mutta se
tekee siitä myös hieman kyseenalaisella tavalla ärsyttävän. Yksin tämä ei
saanut minua vaikuttumaan Nooteboomin virtuoosimaisuudesta.
**********
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti