Juhani Wahlsten - Juhani Tamminen: Peli - Mitä harrastus ja peli voi opettaa lapselle?

Suoraan sanoen: lähdin jossakin määrin ennakkoasennoituneena tämän kirjan kimppuun. Olen lukenut aikaisemmin Juhani Tammisen Teamwork - Menestyksen askeleet ryhmätyössä -kirjan, ja se oli kyllä kokolailla tyhjää pullistelua ja sanahelinää minun makuuni. Asenteeni ei ollut siis aivan avoin.

Siksi olikin pienoinen (ja miellyttävä=) yllätys, että Peli - Mitä harrastus ja peli voi opettaa lapselle? (2002) -teoksessa vahvempaa antia oli 'Tami' Tammisen osuus. Kirjan toinen puolikas on Juhani 'Juuso' Wahlstenin käsialaa. Itselläni on vähäinen kosketuspinta häneen, koska Wahlsten oli vuosikymmeniä sitten vuoden pari liikunnanopettajani Aurajoen yhteiskoulussa. Jos hän oli silloin jäyhä, töksähtäväsanainen, vakava ja täynnä urheiluhenkeä, niin juuri sellaista on näemmä hänen kirjoitustyylinsäkin. Tuntuu hiukan siltä kuin kustannustoimittaja olisi nukahtanut. Tekstistä pitää aina kuulua kirjoittajan oma ääni, mutta yleensä ulkopuolinen sensori osaa auttaa -etenkin amatöörikirjoittajaa- tyylin sujuvuudessa. Wahlstenin teksti etenee ajatuksennopeudella, ja suuntii sinne tänne kirjoittajan mielen mukaan. Hänelle ajatukset ovat tuttuja ja selviä, ja niiden piilomerkitys avautuu. Meille muille ei oikein.

Tamminen puolestaan panee parastaan. Hän etenee elämäntarinaansa juoheasti harppoen. Toki siinä on sitten tammismaista ylpeää itsetuntoa saavutuksista sekä muutamakin 'sensaatiomainen' kohta, mutta toisaalta tapahtumat ovat faktoja. Meilläpäin ei vain ole tapana retostella saavutuksilla?

Itse asia eli kirjan perimmäinen tarkoitus tai suorastaan sen otsikon mukainen lupaus pureutua analyyttisesti harrastuksen olemukseen jää aika keskeneräiseksi. Kumpikin kiekkopersoona kertaa omat vaiheensa, ja siitä toki saamme esimerkin, mutta emme mitään sen kummempaa tai yleispätevämpää. Päätelmät ovat pseudopäätelmiä, jaarituksia ja itsestäänselvyyksiä suuresta sananlaskujen kirjasta. Tekstistä jää melkoisen harrastelijamainen kuva. Elämänkertoja on kiva lukea, mutta eivät nämä ole sellaisinakaan kovin syvälle meneviä vaan pikemminkin pintaraapaisuja sieltä täältä.

Tarkoitus lienee ollut hyvä. Kaksi huipputyyppiä, huippupelaajaa ja huippuvalmentajaa työstämässä tärkeää teemaa. Lopputulos ei vain ollut osiensa summa, ja tästä voisi syyttävän sormen laittaa kohti kustantajaa? Koko kirjan annin olisi voinut laittaa parille A-neloselle. Tai; oikeastaan juuri niin tehdäänkin, sillä kolmensadan sivun jälkeen tulevat teesit vihdoin lyhyesti kirjattuina. Eivät ne kovin analyyttisiltä kyllä silloinkaan näytä.

**********