keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Perhesiteitä

Hesari on julkaissut jo vuodesta 1999 lähtien Kuukausiliitteensä sivuilla mielenkiintoista sarjaa nimeltään 'Perhesiteitä'. Myös Hesariin tuherteleva Pertti Jarla keksisi epäilemättä nimelle muutakin käyttöä, mutta Kuukausiliitteen käyttämässä muodossa idea on yksinkertaisuudessaan se, että lähisukulaiset kertovat omin sanoin toinen toisestaan sekä heidän keskinäisestä suhteestaan. Haastattelut tehdään erikseen, eikä kumpikaan tiedä, mitä toinen on puhunut. Syntyy paikoin kiinnostaviakin ristivalotuksia sekä subjektiivisia muistamisia.

Se, että lehtijutuista koostetaan tämänkaltainen antologia kuin Perhesiteitä (2007) -kirja on, on sitten toinen juttu. Lehtijutut, hyvinkin tehdyt, ovat hiukan päiväperhosia ja tehty joka tapauksessa alunperin toiseen formaattiin. Miten ne toimivat kovien kansien välissä?

Ilman muuta tällainen julkkiksiin keskittyvä sisäpiirikatsaus palvelee tirkistelyntarvetta sekä onttoa tunnetta siitä, että lukija itsekin on osallisena itseään suurempaa kertomusta: hän on artikkelin kohteen tuttu. Tämä on ikään kuin oikotie kuuden kättelyn teoriaan (siis siihen että meistä jokainen on, sanotaanko kuuden tuttavan päässä Arnold Schwarzeneggeristä). Tai yhden kättelyn päässä sikainfluenssasta.

Pyrkyryys, uteliaisuus ja juorujen tuntemisen halu istuvat meissä melko tiukasti, ja Perhesiteitä on yksi väylä tyydyttää näitä inhimillisiä tarpeita. Seiska on se toinen.

Kirjan koontiin mennessä juttuja oli ilmestynyt täysi sata, ja tähän niistä seuloutui 29. Otos on aika kattava kuvaus tämän tyylin journalismia. Itse idea on Hesariinkin lainattu brittiläisestä Relative values -sarjasta.

Toisaalta, koska vanhimmat jutut ovat yli kymmenen vuoden takaa, on aika tehnyt niissä tehtäviään. Eihän historia ja ihmisen kokema lapsuus sinänsä vaihdu, mutta itse ihmisten julkinen kiinnostavuusarvo on suhdanneherkkä ala, ja itse ihmissuhteissa siinä kuin ihmisessäkin tapahtuu muutoksia. Dokumentoinnin arvo tällä tietenkin on, koska äänessä on vainajiakin.

Teoksen iso arvo on siinä, että se inhimillistää kohteensa. Iso rocknimi, poliitikko, tutkija, taiteilija, urheilija ine. puhuu ihan tavallisista asioista ja jopa pintaa raapaisten arvoista. On sillä merkityksensä.

Kirjan arvo punnitaan sitten sillä, että tarttuuko siihen uudelleen? Onko sen paikka omassa kirjahyllyssä? Niin ahmien kuin tätä lukeekin, niin ei tätä varmaan toisaalta käteen ota herkästi toista kertaa. Tällä on enää selailukirjan, eräänlaisen tietokirjan status, mutta onhan se ihan rehellisesti juuri sitä, mitä lupaakin.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti