Woody Allen: Pelkkää anarkiaa

Woody Allen on sekä hämmästyttävän että kadehdittavan tuottelias mies. Meillä Euroopassa hänet tunnetaan ennen kaikkea elokuviensa perusteella: omia ohjauksia on viitisenkymmentä, käsikirjoituksia ja esiintymisiä vielä enemmän. Lisäksi hän on aikaansaapa kolumnisti sekä säännöllinen klarinetinsoittaja maanantaisin Carlyle Hotel'issa.

Allen aloitti stand up -koomikkona, ja tätä nokkelapuheista mutta neuroottista juutalaistaan hän on toisintanut useissa komediallisissa elokuvissa joko itse hahmoa näytellen tai laittaen nykyään nuoremmat näyttelijät tekemään samaa. Allen hallitsee vaivattoman suvereenisti nopeita oivalluksia ja yllättäviä yhdistelmiä hyväkseen käyttävän tekniikan.

Woody Allenilta suomennettiin 1970- ja 80-lukujen taitteessa kaksikin hieman epätasaista mutta mielenkiintoista tarinakokoelmaa ('Parhaat', 1979 (yhdistelmä kirjoista 'Without Feathers' ja 'Getting Even') ja 'Sivuvaikutuksia', 1981('Side Effects')), ja tauon jälkeen ulos tuli tuoreeltaan suomennettu kirja Pelkkää anarkiaa (Mere Anarchy, 2007).

Nyt ääneen pääsee kolumnisti Allen. Nämä kirjoitukset on aiemmin julkaistu The New Yorker'issa ja The New York Times'issa, joten lukijapintaa niillä on ollut ennen suomentamistakin. Harmi kyllä kirjasta puuttuvat tarkemmat tiedot esimerkiksi siitä, millä aikajänteellä jutut on kirjoitettu. Itse tarinan kannalta se ei ole niinkään oleellinen tieto, mutta toisaalta taustoittaisi sen elämäntilanteen tahi polittisen aktualiteetin, joka kirjoittamishetkellä vallitsi.

Tämä kokoelma on kyllä takuuvarmaa Allenia, hyvässä mielessä. Allenin yleissivistys, tietämys ja intressipiiri on huikean korkea ilman google-aikakauttakin. Siitä on ollut niin pitkä jatkumo nähtävissä jo vuosikymmenet. Nyttemmin sivistyneeltä vaikuttava name dropping on liiankin helppoa, mutta kyllä Allen on itse kirjansa lukenut läpi ja puhki.

Aiheet ja tyylilajit pomppivat asiasta toiseen, mutta se ei haittaa, koska keitoksen yhteissumma on maukas ja kattava. Allenilla on paitsi historiantuntemuksensa niin myös selkeä kiinnekohta ajassa liikkuviin ilmiöihin, ja hän on osaa yhdistellä ne -niin- allenmaisesti kuin vain hän voi. Lukijan oma yleissivistys on koetuksella, ja sikäli tämä kirja ei ole pelkkää heppoisaa höttöä, jonka vain lukaisee läpi. Toki niinkin voi tehdä.

Onko kirjallisuudella ylipäänsä arvoa? Onko sillä oikeututusta elämäänsä? Eikö maailmassa ole isompiakin ongelmia ratkottavaksi kuin leikittely sanoilla? Nämä tällaiset ovat monella tavalla turhia kysymyksiä, eikä niihin siksi tarvitse edes vastata. Tuskinpa Allenkaan tällaisia pohtii, ellei sitten saadakseen siitä jonkin sukkeluuden aikaiseksi.

Tämä on kirja, josta löytyy uutta koko ajan. Tai sitten sen nakkaa merkityksettömänä syrjään. Tässä juuri kiteytyy kirjallisuuden ja kaiken taiteen syvin olemus.

**********