Jukka Vesterinen: Disney-keräilijän opas

Jukka Vesterinen tituleeraa itseään tietokirjailijaksi. Nopea googlaus antaakin tulokseksi useita kirjoja, jotka tämän määreen varmasti täyttävät. Silmiin sattuneet osumat olivat kuitenkin järjestäin teemallisia nostalgiakirjoja. Menneisyys aiheena ei tietenkään ole ansiotonta itsessään, päinvastoin. Lapsuus on ihmisen onnellisinta aikaa, ja siitä meitä nykyään muistuttavat pienet häivähtävät pilkahdukset äänien, kuvien, makujen tai hajujen muodossa. Erilaisia instantaikamatkoja on mukava tehdä. Ne ovat toisaalta pelkkää nössöä itsensä hemmottelua, mutta mitäpä 2000-luvun ihminen ei itsensä eteen tekisi?

Edellisen kerran käteeni osui Vesterisen Purukumikirja, ja osin samoilla apajilla ovat hänen vieheensä nytkin. Näiden kummankin kirjan perusteella kirjoittaja on tehnyt todella paljon taustatyötä tutkimuksissaan ja päässyt sitten edes tällaisiin tuloksiin. Voi kuvitella, että karkkikääreitä eivät ainakaan lasten vanhemmat ammoisina vuosina erityisemmin säästelleet, vaikka ne juuri olivat lapselle syy tuotteen ostamiseen. Ja juuri ne ovat nyt sitten tässä näitä kaihon kohteita.

Disney-keräilijän opas - puoli vuosisataa suomalaisia Disney-aiheisia keräilykuvia ja muita kylkiäisiä (2013) -kirjalle voisi kuvitella löytyvän isonkin kohderyhmän, siksi merkittävä lehti Aku Ankka on ollut meille suomalaisille sarjissukupolville. Se on ollut jo monen vuosikymmen ajan se kokoava voima ja lippulaiva, kun Disney-imperiumi tässä maassa mainitaan. Ehkä tämä kirja on siis täsmätuote?

Vesterinen on jakanut kirjansa kymmeneen lukuun, joissa edetään likimääräisessä kronologiassa näitä Disney-tuotteita. Esipuheessaan tekijä sanoo keskittyneensä kolmeen tulokulmaan: elintarvikkeisiin, kylkiäisiin ja asiakkaille jaettuihin mainoslahjoihin.

Kyllä se pääpaino näyttää olevan juurikin noissa elintarvikkeissa, toisin sanoen karkeissa, juomissa, kekseissä, muroissa ja muissa. Ilman muuta juuri noita asioita pieni kuluttaja taskurahoillaan osti tai vanhemmiltaan vänkäsi, joten ne ovat arjen käyttökulttuuria parhaasta päästä.

Silti kirja luettuaan jäi hieman pettynyt oli. Disney-keräilijät kun keräilevät niin paljon muutakin. Elokuvia, julisteita, erikoisnumeroita, sarjiskirjoja, astioita, esineitä jne. jne. jne. Akkarien tilaajalahjoina oli muutakin kuin Jouluparaateja ja -manteleita. Myynnissä oli Lumikki-herätyskelloa ja Aku Ankka -vesipistooleita yms. yms. yms.

Nämä kaikki vanhat keräilytuotteet puuttuvat kirjasta lähes tyystin, joten sikäli kirjan pääotsikko on turhan korskea. Toki alaotsikko puolestaan paaluttaa sisältöä paremmin.

Tällaisen kirjan ydinantia ovat taustoittavat tekstit ja upeat kuvat. Tekstin suhteen Jukka Vesterinen on nähnyt vaivaa kaivelemalla lähteitä niiltä osin kuin niitä on. Hän itsekin toteaa puolustuspuheessaan joutuvansa turvautumaan liiankin usein sanoihin "mahdollisesti", "noin" ja "todennäköisesti". Ja juuri niinhän siinä on käynyt. Valistunut arvaus on tietysti usein oikeilla jäljillä, mutta tietokirjaksi kutsutussa teoksessa se on myös hieman problemaattinen tapa ratkoa asioita.

Paljon tietoa tekstissä kuitenkin on, ja se auttaa jäsentelemään omaakin lapsuuttaan.

Kuvat ovat hienoja, mutta eihän niitä tällaisessa kirjassa voi koskaan olla liikaa! Taloudelliset realiteetit tulevat arvattavasti näissä ratkaisuissa vastaan? Materiaalia luulisi keräilijöiltä löytyvän tätä kattavammin.

Kaiken kaikkiaan kirja on kuitenkin lukemisen väärti. Tietysti vain, jos tällaisesta kirjallisuudesta sattuu pitämään.

Disney-keräilijän opas -kirjan kansi on kokonaisuutena epäonnistunut. Jos huomio on vain tavoitteena, niin tuo värimaailma kyllä sopii, mutta jos haetaan tyylikkyyttä ja esteettisiä arvoja, olisi joko taustaväri tai kuva-aihe pitänyt vaihtaa. Ylipäätään valittu kuva ei ole houkuttelevimmasta päästä otettu.

**********

Jukka Vesterinen: Purukumikirja

Jukka Vesterisen Purukumikirja (2005) on tyypillisesti kirja, joka toimii omassa kontekstissaan ja muualla sitten ei niinkään hyvin. Se kuuluu tähän pohjattomaan arjen käyttökulttuuria luotaavaan nostalgia-kirjallisuuteen, joka ei tietenkään ole itseisarvoisesti lainkaan ilman ansioita. Nostalgia paitsi myy, niin on iso käyttövara ihmiselle hänen ikääntyessään. Mistäpä muusta meidät onkaan tehty kuin menneisyydestämme?

Vesterisen kirja tähtää siis niiden lukijoiden muistihermoon, jotka ovat eläneet 1950- ja 60-luvuilla lapsuuttaan ja varhaista teiniyttään. Kirja käsittelee nyt jo aika lailla kadonnutta kansanperinnettä: purukumia ylipäänsä (josta olemme näköjään pääsemättömissä paitsi Singaporessa) ja yllä mainittuna ajanjaksona levypurkkapaketteihin kätkettyjä keräilykuvia. Niitä ei juuri nykyään enää näe.

Koska itsekin tunnistan tuon muinaisen keräilyheimon vietin itsessäni, odotin kirjalta ilmeisesti liikoja. Vesterinen on tehnyt todella huolellista ja ilmeisen tarkkaa työtä listatessaan sekä kaikkien suomalaisten että Suomeen tuotettujen purukumien nimikkeitä ja vuosilukuja. Koin useitakin ahaa-elämyksiä ja löysin kosolti uutta tietoa.

Vesterinen osoittautuu intohimoiseksi keräilijäksi, mutta ei anna tämän tosiseikan sumentaa tekstin perusasiallisuutta. Ehkä se jopa kääntyy hiukan itseään vastaan? Olisiko pohdintoja ja jossitteluja sekä persoonallista näkökantaa voinut jopa lisätä? Makuasia ehkä (etenkin purkasta puhuttaessa). Kirjan viimeinen luku 'Minä keräilijä' hieman paikkaa tätä osastoa, ja on tietenkin valintana perusteltu.

Vielä enemmän jäin kuitenkin kaipaamaan kirjaan kuvitusta. Suttuiset, painokelvottomat Jenkki-mainokset ovat täysin turhia tällä pikselöinnillä, ja muutamat muut hajanaiset kuvat kirjan sivuilla eivät todellakaan tyydytä lukijan tarpeita. En tunne Vesterisen kirjan yhteenä lähteenä mainittua Harri Sihvolan kustannetta Purkkakuvat (2001), ehkä pajatso tässä suhteessa onkin jo tyhjennetty siellä, eikä tämän kirjan tekijä ole halunnut lähteä kalastelemaan samoilla vesillä? Nyt se jää kuitenkin ammottavaksi puutteeksi nostalgiannälkäiselle pikkukeräilijälle, jonka hengenravintoa juuri tuollaiset muistoja tuovat kuvat ovat.

Tekijän omassa, lähes 24 000:n kuvan kokoelmassa olisi ollut mistä ammentaa. Ja entäs sitten ne purkkakääreet, jotka itse heitti samantien pois...

**********