Matti Rönkä: Levantin kyy

Matti Röngän Viktor Kärppä -sarja on loistokas kappale suomalaisen dekkarigenren historiassa. Kärppä on kyllin erilainen sankari, jonka toimiin kuitenkin pystyy kiintymään, ja Rönkä itse on hionut kirjallista talenttiaan kirja kirjalta täyteläisemmäksi.

Levantin kyy, 2013 -romaani olisi siitä huolimatta tai juuri sen tähden pitänyt jättää kirjoittamatta. Viktor Kärppä on tässä kirjassa väsynyt mies ja väsynyt on itse kirjakin.

Kärpän elämä on jonkinlaisilla jengoillaan: on laillista bisnestä, on perhe-elämää, on luottohenkilöitä ympärillä ja on mukavan karhea Mersukin alla. Silti, entisen toimen miehen ja vastuutapin mielessä kuohuu selittämätön levottomuus siinä kuin totaalinen väsymys.

Tunnot eivät ole aivan tuntemattomia keskivertokeski-ikäiselle miehelle ylimalkaan. Jossakin vaiheessa lähes jokainen pysähtyy toviksi kummastemaan ikuisuuskysymystä: "Tässäkö tämä oli?" "Tämäkö on minun elämäni?"

Kysymys sinänsä on naurettava, mutta se on samalla oleellinen omien palasten ja koordinaattien arvottamisen kannalta.

Viktor Kärppä on onnistunut enemmän kuin kohtuullisesti itsensä kototuttamisessa. Jopa siinä määrin, että hän ei oikein löydä keinoja nuorten mamujengin hallitsemiseen. Eikä Viktor enää oikein löydä kotoista olotilaa tappajan näköisen miehen -statukseensakaan.

Psykologisesti Matti Rönkä on siis oikeiden, relevanttien tuntemusten jäljillä, mutta haluaako lukija lopulta nähdä tällaista Kärppää? Kyllä ja ei. On hyvin kunnianhimoista ja rohkeaakin ajaa alas tällainen roteva sankari ja laittaa hänet hapuilemaan lukulaseja nenälleen ja olemaan jopa - avuton. Tämä on kiistämättömän hieno temppu Röngältä. On hänen itsensäkin pitänyt kai tuntea pientä haikeutta Kärppänsä suhteen?

Mielestäni Matti Rönkä ei kuitenkaan juuri tässä Levantin kyy -kirjassa päässyt samanlaiseen kirjalliseen sujuvuuteen ja oman tyylinsä briljanssiuteen kuin muutamissa edellisissä osissa. Teksti jäi kovin kevyeksi ja pahimmillaan jopa varesmaiseksi. Tarinassa on paljon aineksia, mutta niille ei oikein tehdä mitään.

Voi olla, että omat etukäteisodotukseni olivat väärin asetetut, sillä tämä ostos on yksi niitä kirjoja, joita olen säästellyt juuri oikeaan hetkeen. Kirja ja hetki eivät nyt kohdanneet.

Ehkä on paradoksi, mutta vaikka petyin, olen silti jollakin tasolla tyytyväinen, että kirja tuli luettua, ja Kärpän tarina täydennettyä. Vaikka itselleni olisi hyvin riittänyt aiempi tuplatrilogia.

Kun Matti Rönkä on kuitenkin näin ainutlaatuisen omaääninen kirjailija, täytyy ihmetellä Kärppä-kirjojen kansia. Ne ovat kovin latteita, jopa mitäänsanomattomia. Kun Kärppä tulee uudelleen, olisi aika saada myös uusi graafinen ilme näin hienolle sarjalle.

**********

Matti Rönkä: Kahden maan kulkija

Syksyllä oli paikallisen Citymarketin kirjalavalla kaksi paksua kirjaa: Matti Röngän tuplatrilogia kaksien kansien väliin nidottuna. Ostin yhden, ostin toisen ja olisin valmis ostamaan kohta kolmannenkin.

Mikä oudointa: nämä ovenpönkät sai seitsemällä eurolla kappale! Se on ostajan onni, mutta toki kirjailijan painajainen. Luullakseni? (Jollei tässä sitten vanha dilemma, 'myy vähän kalliilla vai myy paljon halvalla', ole materialisoitunut paperin muotoon?)

Ensimmäinen nippu (Mies rajan takaa) osoittautui alun haparoinnin jälkeen erityisen onnistuneeksi lukukokemukseksi, ja ryntäsin kauppaan uudelleen, ennen kuin kirjat kokonaan loppuvat. Samalla päätin, että tässä onkin sitten mitä osuvin lomakirja. Joten tämä toinen kattaus, Kahden maan kulkija, 2013 on odotellut hyllyn päällä lappeellaan reilut puoli vuotta otollista hetkeä. Tähän viikkoon saakka.

Ainoa huono juttu odottamisessa oli se, että tässä välissä Maikkari ehti uusia Viktor Kärppä -filmatisointinsa. En ollut niitä aiemmin nähnyt, mutta syksyisen lukukokemuksen kohottamana katsoin sarjan alusta loppuun. Kun yhden epsodin kesto on se kolme varttia, niin pelivaraa ei kovin moneen suuntaan ole. Materiaalista syntyi sinänsä hyvää peruskauraa, mutta Röngän kirjojen kanssahan sillä ei ollut muuta yhteistä kuin päähenkilöiden nimet.

Lukukokemuksena Viktor Kärpän habitus ei ole ollenkaan Samuli Edelmann, niin hyvä valkokangaspreesens kuin näyttelijällä onkin, ja sarjaan keksitty staattinen katse oli hieno. Mutta ei pelkällä crème de la crème -trailerilla tehdä elokuvaa tahi edes sarjaa. (Puhumattakaan siitä, että maamme pieni näyttelijäkourallinen, joka pomppii produktsioonista toiseen, kuluttaa naamansa monella tapaa puhki. Edelmann oli alkuperäisessä Vares-leffassa paha poliisi Mikko Koitere ja uusien Varesten Vares itse (siis Antti Reini) puolestaan tässä paha Maksim Frolov).

Parempi siis unohtaa kyseinen filmatisointi, jos mahdollista.

Matti Rönkä ei petä millään osa-alueella. Tämä on subjektiivinen mielipiteeni, jota ei himmennä edes lukuisat kirjailijalle myönnetyt tunnustukset. Röngän punomat juonet ovat kyllin kimurantit (sotkeutumatta silti omaan ryteikköönsä), jotta mielenkiito säilyy läpi kirjojen, ja hänen dialoginsa toimii täysillä, eikä sisällä juurikaan epätaloudellista täytettä. Tässä yllämainittu Vares vertautuukin lukijan päässä.

Siinä kun Mäen pakolliset puujalkavitsit tulevat reseptinmukaisina annoksina, jää Röngän luomaa poliisi Teppo Korhosta odottamaan uudelleen takaisin. Korhonen on muotoutunut sarjan edetessä varsin nappiluomukseksi kaikessa epäselvyydessään. Samoin monet muut vakiosivuhahmot ohittavat luonteineen jopa itse Kärpän, kuten vaikkapa Oksana Pelkonen taikka Antti Kiuru.

Kolmesta tarinasta ensimmäinen (Isä, poika ja paha henki, 2007) jäi itselleni latteimmaksi juurikin aiemmin mainitun katsomiskokemuksen takia. Tarinassa ei ole sinänsä vikaa, mutta kun on siitä jo nähnyt eräänlaisen synopsiksen, jää lukunautinnosta iso osa saamatta. Tuliaiset Moskovasta (2009) ja Väärän maan vainaja (2011) täydentävät kiintoisasti Kärppä-universumia vieden päähenkilön elämää samalla eteenpäin. Kirjan otsikon mukainen YYA-järjestelijä on kiireinen kautta kirjojen.

Näitä lukee hyvinkin mielikseen ja jääpä vielä odottamaan sarjan päätösteosta, Levatin kyytä (2013), myös johonkin alelaariin. Matti Rönkä on eittämättä luonut Suomen dekkarigenreen lopettamisestaan huolimatta yhden kestohahmon aikaa, muoteja ja medioita uhmaamaan. Huikean vahvaa ja tyylikästä työtä.

**********

Matti Rönkä: Mies rajan takaa

Näin kirjaa pitää myydä: kolme kirjaa yksien kansien välissä ja hintalapussa 7 euroa! Onhan se kirjailijalle säälittävää polkumyyntiä, mutta eiköhän toisaalta näistä Matti Röngän kirjoista ole ydinmehu jo puristettu aika päiviä sitten? Me Kärppä-noviisit olemme enemmänkin marginaalinen juttu?

Kyse on siis Matti Röngän Viktor Kärppä -saagasta, jonka päätösosa ilmestyikin juuri sopivasti tähän sesonkiin. Niiden tiimoilta tämä kertauspaketti on kai julkaistu ja samalla tähän on voitu liittää maistiaisiksi uusimman kirjan ensimmäinen luku. Hyvää lukijanpalvelua ja vaapputoimintaa sekin, ellei oteta huomioon senkaltaista juonipaljastusta, että näytepätkästä käy heti ilmi, ketkä keskeisistä henkilöistä ovat siinä yhä mukana.

Matti Rönkä on kahdesti kirkastettu. Hän on luotettava ja miellyttävä uutismies näköradiosta ja hän on ulkomaita myöten glorifioitu dekkaristi podiumin valaistulta laidalta. Paljon muutakin, mutta nämä ovat Röngän julkiset kuvat.

Itse en aikanaan Kärppiin tarttunut, ehkä ennakkoluuloisuuttani. Jotenkin sortavalaisen paluumuuttajan ja taparikollisen tarina ei iskenyt. No, sitä makoisampaa on nyt huomata olleensa tässä omahyväisessä asenteessaan väärässä taikka mielummin sanoen: odottaminen kannatti.

Mies rajan takaa (2013) paksupokkari sisältää Viktor Kärpästä kertovien kirjojen aloitustrilogian eli teokset Tappajan näköinen mies (2002), Hyvä veli, paha veli (2003) ja Ystävät kaukana (2005). Luettavaa on siis riittämiin, reilun kuudensadan sivun verran.

Paketti tarjoaa hyvän ikkunan tarkkailla Röngän kertojanäänen kehittymistä. Jo ensimmäinen Viktor Kärppä -kirja on rakenteeltaan hieno, itse tarina on sommiteltu hyvin, miljööt vaihtuvat ja stoori etenee kiinnostavasti kohti maalia. Ensimmäisen kirjan heikointa antia ovat dialogit, eritoten vitsikkäiksi tarkoitetut replat, jotka kompuroivat samaan tapaan kuin Reijo Mäki kapakkaillan jälkeen. Ne eivät ole lainkaan tasapainossa muun materiaalin kanssa.

Esimerkiksi venäläinen perseessäpäristin on aina takuuvarma naurupommi, mutta ei voi olla kuin aloittelijan epävarmuutta, että Röngän tasoinen kirjailija on turvautunut siihen Tappajan näköisessä miehessä.

Matti Rönkä kuitenkin petraa tätä puolta roimasti toisessa kirjassaan (Hyvä veli, paha veli) ja kolmas onkin sitten valmis paketti. Röngällä on timantti käsissään.

Olisi mukava tietää, mitkä Matti Röngän suunnitelmat Kärpän suhteet olivat alunperin. Oliko kyse pistokokeesta; mitä tästä nyt saisi aikaan -tyyliin? Sääliätuntemattomat markkinat ratkaisevat joka tapauksessa paljon kirjallisessa maailmassa, mutta oliko miellekartassa hahmollaan jo useampiakin tarinoita tai jopa pitempää kaarta? Veikkaan, että ei ollut, ainakaan kovin tarkkaan.

Viktor Kärpän hahmo kehittyy ja saa uutta lihaa luittensa ympärille kirja kirjalta, vaikka hän oli jo aivan toimiva heti esittelyssäkin. Tarve kunnollistaa Kärpää näyttäisi puskevan läpi. Sen sijaan Kärpän kanssa kaveruuteen (ja näköjään kummiuteenkin) päätyvä rikostutkija Korhonen tuntuu syntyvän uudelleen kirjasta toiseen siirryttäessä. Hänen hahmonsa ensimmäisessä kirjassa (Tappajan näköinen mies) on öykkärimäisen vastapoolin rooli, ja vaikka tietty öykkärimäisyys ja epästabiilius säilyy, lyöttäytyy hän kolmannessa kirjassa vapaaehtoisesti Kärpän matkaan auttaakseen tätä kuolemanvaarassa.

Kyseinen jakso sarjan Ystävät kaukana -kirjassa tuo etäisesti mieleen Armas J. Pullan sodanaikaiset Ryhmy ja Romppais -kirjat, joissa kaverukset niinikään samosivat nykyrajan takaisissa maisemissa vakavalla asialla huulta heittäen. Mielleyhtymä ei ole Röngälle tappioksi.

Asia on ilman muuta selvä. Matti Rönkä on luonut ainutlaatuisen toimivan päähenkilön ja sen rinnalle kokonaisen hahmogallerian. Pelkästään niilläkin toiset kirjailijat operoivat, mutta Röngän vahvuuksiin kuuluu myös monipolvinen jos kohta selväjärkinen kertomus, ja se on todellisen mielenkiinnon avain. Ja todellisen kirjailijan merkki.

Mahtavaa; myös Viktor Kärppä 4-6 -paketti on saatavilla samaan seitsemän euron nauruhintaan. Kipin kapin hommaamaan, bloggari.

**********