Tarquin Hall: Vish Puri & kohtalokkaan voikanan tapaus

Tarquin Hall tekee takuuvarmaa työtä! Tällä kertaa kirjan nimi on Vish Puri & kohtalokkaan voikanan tapaus, 2014/15 (The Case of the Deadly Butter Chicken, 2012), ja suomennoksen nimen mukaisesti se jatkaa intialaisen etsivän, Vish Purin tutkimuksia.

Kirjan takakansitekstissä luvataan, että kyse on "tähänastisista tehtävistä vaativimmasta", ja juuri niin se onkin. Pois on leppoisa tassuttelu ja hassunkuristen toimeksiantojen setviminen. Tarquin Hall on terävöittänyt kynänsä neulanteräväksi ja pureutuu niin kriketin turmeltuneeseen maailmaan kuin Intian ja Pakistanin historialliseen kahtiarepeytymiseen.

Ja ollakseen brittiläislähtöinen ei hän todellakaan selittele asioita parhain päin imperiumin eduksi, vaan tuo konkreettisesti esiin ne tragediat ja haavat, jotka silloin syntyivät.

Kaikki liittyy kaikkeen, ja niin liittyy ruokapöydän äärelle kuukahtanut kriketinpelaajan isäkin tähän tunteita herättävään jakoon.

Tarquin Hall tarkastelee ja läpivalottaa historiaa hienosti ja ymmärrettävästi. Maallikko oppii paljon uutta pelkästään Intian ja Pakistanin suhteista. Lisäksi hän jatkaa yhä terävämmin itse Intian analysoimista, usein huumorinpilkekin silmäkulmassa. Vish Purin äänellä hän tekee kiinnostavia huomioitaan.

Vish Puri on rivakasti liikekannalla apureineen (kuten Pönttö, Kasvovoide ja Käsijarru), ja hän heittää verkkojaan monelle taholle edeten kuitenkin koko ajan kohti tapauksen ydintä. Tappiokseen hänen täytyy myös lyöttäytyä oman äitinsä kanssa kompukseen tapauksen selvittämiseksi.

Puri joutuu pariin otteeseen myös hengenvaaraan, mutta osoittaa joltistakin huolettomuutta tämän suhteen. Sen sijaan hän ei ota vakavasti vaimonsa määräämää laihdutuskuuria, ja niinpä kirja alkaa vaa'asta ja päättyy vaakaan. Purin tappioksi.

Vish Puri on kompleksinen hahmo. Yhtäällä hän on terävä ja toisaalla täysin hoksaamaton. Hän on taitava ja hän on omahyväinen. Siinä mielessä hän on siis inhimillinen, ettei hänestä ole tehty kiiltokuvasankaria tahi yksiulotteista toimijaa. Ei toisaalta deekiksellä olevaa renttuakaan.

Vish Purin maailma on nykyaikaan sidottu, mutta samaan aikaan miellyttävällä tavalla vanhakantainen. Olisi hyvä olla Vish Puri tai pari hyllyssä odottamassa sateista päivää.

Osuva kansi, jälleen! Tuomo Parikan suunnittelema.

**********

Tarquin Hall: Vish Puri ja nauruun kuolleen miehen tapaus

Kun kirjan takakannessa lukee suosituksena: "Vish Puri on Intian Poirot" (Financial Times), on se joillekin puoltolause ja joillekin negaatio. Ja joillekin tietysti täysin yhdentekevä, koska Hercule Poirot nyt on kuitenkin menneen vuosisadan lumia. Bagatelli kuriositeetti ja hieman huvittuneen ironinen maininta kirjallisuusblogissa tällä aikaa.

Itse luin joitakin kymmeniä vuosia sitten yhden Agatha Christien Poirot-kirjan, enkä ollut erityisen imponoitu siitä. Luettava kirja, mutta ei erikoisemmin mieleenpainuva. Joten. Ylläoleva mainosvedätys ei toimi minun kohdallani ajatellulla tavalla, vaikka Poirotin hahmon suuruuden ja ikonisuuden hyväksynkin.

Sen sijaan kirjan puoltolauseena toimii kirja itse. Tai itse asiassa tämä on jo toinen Vish Puri -kirjani ja odottelen kyllä seuraavaakin alelaariin. Vish Puri on huomattavan hyvä hahmo ja Tarquin Hall hyvä kirjoittaja.

Vish Puri ja nauruun kuolleen miehen tapaus, 2013/24 (The Case of the Man Who Died Laughing, 2010) sisältää kaksikin mysteeriä. Toisen ratkaisevat Purin äiti ja Purin vaimo nopsakasti kirjan sivujuonena, ja toisen sitten Vish Puri itse. Murhamysteerin ratkaisua kiinnostavampaa on lukea intialaisesta tapakulttuurista ja sen arkipäivän ilmentymistä. Juuri tässä Tarquin Hall onkin mestari. Hän kuljettaa lukijaa keveällä otteellaan läpi liikenneruuhkien, uskonnollisten pohdintojen, korruption, lempinimien, yhteiskunnallisten kastien, ruokien ja hieman sanastonkin.

Onko Hall ottanut vaikutteita tai lähtökohtaideoita Agatha Chrietieltä on sivuseikka, koska hän on luonut kuitenkin omaäänisen maailmansa. Murha tehdään mahdollisimman julkisella paikalla ja se naamioidaan näyttämään taikatempulta. Tämän asetelman ratkaiseminen ei ole kirjan mielenkiintoisinta antia, joskin kaikelle tarjotaan rationaalinen selitys kyllä. Enemmän kiehtovat Purin omat tutkimusmetodit ja järkeilyt. Miksei hänen hyväntuulinen iso egonsakin.

Puri liikkuu luontevasti kohtauksesta toiseen, tekee hieman virheitäkin, mutta tuntuu kuitenkin suuntivan koko ajan kohti päämäärää oleellisten avustajiensa tukemana. Aivan kaikkea ei lukijalle paljasteta reaaliajassa, ja se juuri on tällaisten juonekkaiden kirjojen vahvuus. Lukija saa mielihyvää, kun taustalla on viritelty monelaisia näkymättömiä lankoja ennen finaalia.

Aika näyttää, onko Vish Purissa aineksia klassikoksi saakka, mutta juuri nyt hän edustaa hyvälaatuista dekkariperinnettä intialaisin maustein. Tässä ei tarvita siis tarkkoja väkivaltakuvauksia tai verellä läträystä.

Tuomo Parikan suunnittelema kansi on taas aivan täysosuma!

**********

Tarquin Hall: Vish Puri ja kadonneen palvelijattaren tapaus

Kirjallisuus ei ole tunnetusti tulosurheilua, jota voi järjestellä mitalipallille senttien ja sadasosien mukaan. Se on arvostelulaji.

Kirjan nyt kirjoittaa kuka tahansa, mutta arvostelijaksi ei kykene jokainen...

Tulosurheilua tahi ei, mutta nyt osui määrämittainen juurikin nänniin viimeisellä kivellä. Tarquin Hall on kirjoittanut helmen. Kadonneen palvelijattaren tapaus, 2012 (The Case of the Missing Servant, 2009) on lajissaan täydellinen.

Ymmärrän kyllä, jos joku sanotaanko eksistentialismiin kallellaan olevan keski-ikäinen mieshenkilö ei yhdy omaan riemuhuutooni ja ala tehdä kanssani rytmikkäitä aaltoja. Jokainen tulee uskollaan autuaaksi tai ainakin itseriittoiseksi. Tämä kirja nyt vain sattui läpäisemään minun kriittisen seulani.

Tarquin Hall on ehtinyt kiertää tahkoa riittävästi ennen kirjallista läpimurtoaan, ja hän on kartuttanut persoonallista pääomaansa matkan varrella. Hyvä kirjallinen tyyli (ja perinteen tuntemus) tuottaa sitten plusmerkkistä tulosta.

Kirjassa on kyse Intian eksoottisiin maisemiin ja kulttuuriin sijoittuva yksityisetsivätarina, jonka keskiössä on firmansa ehdoton pomo, Vish Puri. Epäreilu mielleyhtymä tuo kielen päälle oitis toisen yhtä eksoottisen dekkarin: Alexander McCall Smithin luoman botswanalaisen Mma Ramotswen. Jälkimmäisen katkeraksi tappioksi, toki. Afrikkalainen kulttuuri ja mentalitettii pääsee kyllä näissä kirjoissa paremmin esille kuin intialaisen virkaveljensä kirjoissa, mutta muuten Hall imuttaa lukijan mukaansa mennen tullen.

Vish Puri osoittautuu peräti vekkuliksi tuttavuudeksi. Hänellä on kyky pitää ässä taikka pari hihassa, ja viedä koko kööriä kuin USA Suomen Leijonia Tshekin turnauksen avausottelussa. Kadonneen palvelijattaren tapauksen lisäksi kirjassa on vireillä pari muutakin juttua, jotka Puri miehistöineen selvittää komeasti. Tosin lukuunottamatta itseensä kohdistunutta murhayritystä, jonka Vish Purin äiti hoitelee poikansa tietämättä kuosiin.

Vish Puri -kirjat ovat laajentuneet kokonaiseksi sarjaksi, joten nähtäväksi jää, onko tässä kyse päivänperhosesta vai sitkeästä intiannorsusta (Elephas maximus indicus). Mukavan odottava hyrinä kropassa kuitenkin on tässä vaiheessa.

Kansitaiteelle taas ekstrapojo. Tuomo Parikan suunnittelema kansi tuntee lähteensä ja on aivan liian yltäkylläinen tyyneen pohjoismaalaiseen makuun. Se siis virittää pään suoraan oikeaan taajuuteen.

**********